Kuopion yliopisto: Lääkevaihtotutkimusta uutisoitiin väärin
Professori Riitta Ahosen mukaan tutkimuksessa selvitettiin kuitenkin alunperin sitä, millä perusteella apteekkarit valitsevat tuotevalikoiman apteekin varastoon. Kuopion yliopisto korostaa, että tutkimuksessa ei kysytty sitä, millä perusteella lääke valitaan yksittäiselle asiakkaalle. Näin ollen tutkimuksesta ei voi tehdä päätelmää siitä, että osa apteekkareista suosittelisi asiakkaalle kalleimpia valmisteita.
Myös Apteekkariliitto toimitti julkisuuteen tiedotteen, jossa kiistetään apteekkien toimivan lääkevaihtomääräyksien vastaisesti. Sopimuksilla lääkeyhtiöiden kanssa varmistetaan liiton mukaan hintaputkessa olevien lääkkeiden saatavuus ja korvataan lääkevaihdosta aiheutuvat varastotappiot. Apteekkariliitto aikoo kuitenkin selvittää, pitävätkö lehtijutuissa olleet väitteet paikkansa siitä, että apteekit olisivat myös sopineet tiettyjen hintaputkessa olevien lääkkeiden suosittelemisesta potilaille. Selvitystyöhön ovat luvanneet ryhtyä myös muun muassa sosiaali- ja terveysministeriö ja Lääkelaitos.
Ulla Järvi