Lehti 4: Ajan­kohtai­sta 4/2014 vsk 69 s. 197

Lääkäreille lisää tietoa vakuutuspäätöksistä

Ulla Järvi

Tulevaisuudessa etuuden hakija saa vakuutusyhtiöstä tai -laitoksesta perustellumman päätöksen. Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkepäätös pitää avata siten, että siitä näkyvät, mihin seikkoihin etuuspäätös perustuu.

- Erityisen tärkeää päätöksen perustelujen avaaminen on silloin, kun työkyvyttömyyseläkepäätös on ollut kielteinen, toteaa varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen, joka edusti Lääkäriliittoa vakuutuspäätösten läpinäkyvyyden lisäämistä pohtineessa STM:n ohjausryhmässä.

Ohjausryhmä on tehnyt useita ehdotuksia ja päätöksiä, jotka vaikuttavat käytännön lääkärien työhön. Muun muassa hoitavan lääkärin tiedonsaantioikeutta esitetään parannettavaksi.

- Kollegiaalisuus on ajoittain ollut koetuksella, kun hoitavan lääkärin näkemys potilaan työkyvyttömyydestä on ollut päinvastainen kuin vakuutuslääkärin. Vakuutuslääkärihän ei tee ratkaisua koskaan yksin, vaan on vain yksi asiantuntija ryhmässä, Ihalainen sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko on puolestaan ollut huolissaan kansalaisen oikeustajun koettelusta vakuutuspäätöksissä.

- Kun kaksi saman koulutuksen saanutta asiantuntijaa päätyy ihan erilaiseen lopputulokseen, läpinäkyvyyttä on ehdottomasti lisättävä, Risikko huomauttaa.

Lue myös

Lisäksi työryhmä teki esityksiä kansalaisille kohdistuvan viestinnän parantamisesta ja lääkärien vakuutuslääketieteen koulutuksen lisäämisestä.

- Jatkotyöhön ja seurantaan perustetaan neuvottelukunta seuraamaan muun muassa vakuutuslääkärin nimen julkistamista koskevaa vaatimusta, joka on korkeimmassa hallinto- oikeudessa vielä ratkaisematta, lisää Paula Risikko.

Lue lisää: www.laakarilehti.fi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030