Ajan­kohtai­sta

Lääkäriaikojen saatavuus tärkeä kriteeri palvelusetelikokeilussa

Valinnanvapautta hyödyntävät erityisesti työssäkäyvät ja yrittäjät.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Palvelusetelikokeilun väliarvion mukaan vaihtoja tehdään tasaisesti. Valinnanvapautta hyödyntävät erityisesti työssäkäyvät ja yrittäjät. Heistä 23 prosenttia on valinnut yksityisen palvelutuottajan asioidessaan perustason terveys- ja sosiaalipalveluissa. Yksityiselle vaihtamisen syy on lääkäriaikojen saatavuus. Julkisen puolen vetovoimana puolestaan on terveysaseman sijainti.

Väliarvio koskee viidellä eri kokeilualueella tehtyjä suoranvalinnan vastaanottopalvelujen kokeiluja, jotka ovat alkaneet vuonna 2017 Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Keski-Uudellamaalla, Tampereella ja Ylä-Savossa.

Palvelusetelikokeilun ensimmäisessä vaiheessa kokeilualueilla asui 336 000 asukasta, joista melkein 20 000 oli helmikuuhun 2018 mennessä valinnut perustason sote-palvelujen tuottajaksi yksityisen sote-keskuksen.

Valinta näyttäisi olevan pysyvää

Yksityisen palveluntuottajan valinneiden osuus vaihtelee alueittain 3–17 prosenttia (vaihtaneiden osuus potentiaalisista asiakkaista). Innokkaimmin asiakkaat vaihtoivat yksityiselle puolelle heti kokeilun alkaessa, minkä jälkeen vaihtajien määrät ovat tasaantuneet.

– Jokaisella kokeilualueella vaihtaa kuitenkin edelleen 40–50 asiakasta yksityiselle palveluntuottajalle joka viikko, kertoo hankepäällikkö Vuokko Lehtimäki STM:stä.

Useammin kuin kerran palveluntuottajaa vaihtaneiden osuus on pysynyt hyvin pienenä myös alueilla, joissa palveluntuottajaa olisi mahdollista vaihtaa kerran kuukaudessa.

Yksityisellä puolella asiakaskäynnit ovat yleensä lääkärikäyntejä, kun julkisilla terveysasemilla noin puolet on lääkärikäyntejä. Julkisella puolella käydään siis enemmän hoitajan luona. Poikkeuksena on Keski-Uusimaa, jossa myös yksityisillä palveluntuottajilla painottuvat hoitajakäynnit.

Tietosuoja huolettaa

Useimmat kokeiluun osallistuneista kokevat palveluun pääsyn pääsääntöisesti sujuvaksi tai melko sujuvaksi. Kritiikkiä he antavat toimimattomasta puhelinpalvelusta, ajanvarauksesta ja jonotusajoista. Monia huolettaa myös tietosuoja.

Asiakaspalaute ja -kyselyt kertovat, että kokeilu on jäänyt monelle vieraaksi, eikä järjestäjäorganisaation viestintä ole tavoittanut kaikkia potentiaalisia kokeilujen kohderyhmiä kunnissa.

– Kohdennettu ja henkilökohtainen viestintä näyttäisi tavoittavan asukkaat ja asiakkaat parhaiten, minkä vuoksi monikanavaiseen viestintään eri tasoilla tulee edelleen panostaa, Lehtimäki huomauttaa.

Kapitaatiokorvaus vaihtelee

Kokeilujen järjestäjät ovat maksaneet kapitaatiokorvauksia kokeilujen aikana 2,63 miljoonaa euroa. Euromääräisesti eniten korvauksia on maksettu 7–64-vuotiaiden ikäryhmästä. Tässä ikäryhmässä tuottajaa vaihdetaan aktiivisesti.

Koska korvausmallit ovat eri kokeilualueilla erilaisia, suoraviivainen alueiden vertailu ei ole mahdollista. Erilaisten korvausmallien vaikutuksia kokonaiskustannuksiin tarkastellaan tarkemmin kokeilujen arvioinnin myöhemmässä vaiheessa.

Lue myös

Yksityisille palveluntuottajille maksettuja kapitaatiokorvauksia on suhteutettu tehtyihin käynteihin. Käyntikohtaisesti laskettu kapitaatiokorvaus vaihtelee kokeiluiden sisällä eri palveluntuottajien kesken.

Kokeilualueilla käyntikohtaiset kapitaatiot vaihtelevat 40–80 euron välillä. Julkisten palveluntuottajien laskennallista vertailutietoa ei ollut saatavilla vielä tässä väliarvioinnissa.

Kokeiluun osallistuvien julkisten kokeiluasemien ja julkisten verrokkiasemien kokonaiskustannukset ovat samoja. Kustannukset ovat samoja myös suhteessa aseman käyntien määrään.

Vain pieniä eroja lähetemäärissä

Yksityisten ja julkisten toimijoiden välillä on vain pieniä eroja lähetemäärissä ja päivystyskäyntien määrissä.

Kaikilla kokeilualueilla on julkisten kokeiluun osallistuvien terveysasemien lähetteiden määrä suhteessa tehtyihin lääkärikäynteihin ollut hieman korkeampi kuin yksityisten toimijoiden lähetemäärä. Erot ovat kuitenkin melko pieniä.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030