Lääkärien oikeus osinkotuloihin varmistui
Korkeimman hallinto-oikeuden linjaus tukee yksityissektorilla työskentelevien lääkärien oikeutta kevyemmin verotettaviin osinkotuloihin. Oikeus hylkäsi tiistaina veroasiamiehen valituksen, joka koski lääkäreiden oikeutta saada osa tuloistaan osinkoina usean lääkärin muodostaman yhtiön kautta.
Kyseisessä tapauksessa hakijoiden tarkoituksena oli perustaa usean lääkärin muodostama lääkäritoimintaa harjoittava osakeyhtiö, jossa lääkärit merkitsevät yhtiön osakkeet joko itse tai omistamansa holding-yhtiön kautta.
KHO hyväksyi yhtiön suunnitelman jakaa yhtiön tulos osinkona äänestystuloksella 3-2. Eri mieltä olleet oikeuden jäsenet olisivat tulkinneet osingonjaon osakkaiden henkilökohtaiseksi tuloksi.
Lääkäriyhtiöiden määrä on moninkertaistunut tällä vuosikymmenellä. Yksityisillä lääkäriasemilla yhä useampi lääkäri työskentelee oman yhtiön kautta. Tämä mahdollistaa sen, että osa toiminnan tuloksesta nostetaan yhtiöstä osingon muodossa.
KHO:n päätös voi lisätä lääkärien kiinnostusta oman toiminnan yhtiöittämiseen perinteisen ammatinharjoittajana toimimisen sijaan, sillä verosuunnittelu helpottuu.
- Esimerkiksi asianajajilla on ollut vastaavanlaista yhtiötoimintaa jo pitkään. Lääkärien kiinnostus yhtiömuotoiseen toimintaan on kasvanut jo jonkin aikaa. Tämä päätös linjaa verotuskäytäntöä usean lääkärin yhtiössä, jossa osingon suuruus riippuu jokaisen osakkaan omasta työpanoksesta, Lääkäriliiton lakimies