Lääkäriliitto: Alkoholiuudistus vaarantaa terveyden ja talouden
Lääkäriliiton valtuuskunta katsoo, ettei vähittäiskaupasta ostettavien juomien alkoholipitoisuutta tule nostaa.
Suomen Lääkäriliiton valtuuskunta vaatii, että alkoholilainsäädännön uudistaminen ei saa vaarantaa kansalaisten terveyttä. Lainsäädäntöä pitää uudistaa, mutta ei vain elinkeinopolitiikan ehdoilla.
Lääkäriliiton valtuuskunta muistuttaa julkilausumassaan, että hallituksen tavoite on kaventaa terveyseroja. Alkoholilain muutosehdotukset saatavuuden parantamiseksi vaikuttavat kuitenkin päinvastaiseen suuntaan.
"Alkoholi on merkittävä ongelma jo alaikäisillä ja merkittävä selittävä tekijä sosioekonomisten ryhmien välisissä terveyseroissa. Erityisesti kun haluamme estää nuorten syrjäytymistä ja eriarvoistumisen lisääntymistä koko väestössä, alkoholin saatavuutta ei pidä lisätä", valtuuskunta toteaa julkilausumassaan.
Lääkäriliiton valtuuskunta katsoo, että alkoholilainsäädäntöä uudistettaessa käymispykälää ei pidä muuttaa eikä vähittäiskaupasta ostettavien juomien alkoholipitoisuutta tule nostaa. Jos näin kuitenkin tapahtuu, pitää sosiaali- ja terveydenhuoltoon lisätä rahaa, jotta potilaat saavat heille kuuluvan hoidon.
Suomessa alkoholinkulutus sekä siihen liittyvä sairastavuus ja kuolleisuus ovat Euroopan kärkeä. Runsas alkoholinkäyttö lisää sairauspoissaoloja, työkyvyttömyyseläkkeitä sekä aiheuttaa tuottavuuden laskua ja työttömyyttä ja on siten yhteiskunnalle kallis niin tuotannollisesti kuin terveydellisestikin. Lisäksi alkoholinkulutuksen seuraukset kuormittavat terveydenhuoltoa, erityisesti päivystyksiä ja teho-osastoja. Alkoholin aiheuttamat suorat kustannukset yhteiskunnalle ovat 1,4 miljardia euroa.
Lääkäriliiton valtuuskunnan julkilausuma on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.
Kuva: Panthermedia