1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Lääkäriliitto vaatii johdonmukaisuutta tieteen rahoitukseen
Ajan­kohtai­sta

Lääkäriliitto vaatii johdonmukaisuutta tieteen rahoitukseen

Lääkäriliitto vetoaa hallitukseen, että tieteeseen kohdistetuista leikkauksista luovuttaisiin.

Lääkäriliitto vaatii johdonmukaisuutta tieteen rahoitukseen Kuva 1 / 1 Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto ihmettelee tieteeseen kohdistuvia uusia leikkauksia. 35 miljoonaa euroa saattaa tuntua pieneltä summalta, jos puhutaan tutkimus- ja kehitystoiminnan bruttokansantuoteprosenteista. Tämä on kuitenkin harhaa, sillä tutkimus on pitkäjänteistä työtä ja sen rahoituksen pitäisi sen mukaisesti olla vähintään vakaata.

– Tutkimusrahoituksen on oltava johdonmukaista, jotta ei aiheuteta epävarmuutta tutkijoiden piirissä. Vaarana on, että lahjakkaat tutkijat siirtyvät ulkomaille tekemään tutkimustyötään. Sellainen kehitys köyhdyttäisi suomalaista tiedeyhteisöä, sanoo Lääkäriliiton puheenjohtaja Tuula Rajaniemi tiedotteessa.

35 miljoonan leikkaus lopettaa monivuotisia projekteja ja estää uusien projektien käynnistämisen. Kaiken lisäksi ilmassa leijuu Veikkauksen tuotoista tulevan rahoituksen väheneminen.

Lääkäriliitto vetoaa hallitukseen, että tieteeseen kohdistetuista leikkauksista luovuttaisiin.

– On laajalti tunnustettu, että tutkimuksen ja kehitystoiminnan rahoitus on Suomessa ylipäätään liian matalalla tasolla. Edestakaiset liikkeet ovat tässä tilanteessa erityisen vahingollisia, Rajaniemi sanoo.

Lue myös

Tutkimuksen välttämättömyys näkyy selvästi kriisien aikana. Uuden viruksen tunnistamista, testaamista, tartuttavuutta ja hoitoa ei olisi voitu kehittää ilman vankkaa tieteellistä osaamista ja infrastruktuuria.

Lääketieteellinen tutkimus on tärkeää koko terveysalan kasvustrategian näkökulmasta, mikä ei valitettavasti näy määrärahojen kehityksessä. Esimerkiksi yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen myönnetty rahoitus on laskenut 100 miljoonasta noin 20 miljoonaan runsaassa kahdenkymmenessä vuodessa. Tällä niin sanotulla VTR-rahoituksella tehty kliininen tutkimus on tuottanut merkittäviä edistysaskeleita sekä hoitomenetelmiin että terveydenhuollon kehittämiseen.

Kirjoittajat
Ulla Toikkanen

Etusivulla juuri nyt

Tieteessä
Viruslääke paransi haimasolumallissa enterovirusten aiheuttaman kroonisen infektion

Viruslääkkeistä uusia mahdollisuuksia tyypin 1 diabeteksen hoitoon ja ehkäisyyn?

Ajassa
Husissa tehdään taas keuhkovaltimoiden puhdistusleikkauksia

Ensisijainen hoito silloin, kun akuutti keuhkoveritulppa ei liukene, vaan muuttuu krooniseksi keuhkovaltimoita ahtauttavaksi arpikudokseksi.

Ajassa
Jatkossa monen lääkärin työterveyshuollon järjestää hyvinvointialue

Kuntien palveluksesta siirrytään uudelle työnantajalle, jolloin vaihtuu myös työterveyshuollon toteuttamistapa.

Tieteessä
Ribosiklibin ja letrotsolin yhdistelmällä yli vuosi lisää elinaikaa levinneessä rintasyövässä

Samankaltaisia tuloksia voidaan odottaa myös kahdelta muulta sykliini4/6 kinaasin estäjältä.

Ajassa
Mehiläinen tiivistää yhteistyötä yliopistojen kanssa

Yritys solmi puitesopimukset tutkimus- ja opetusyhteistyön vahvistamiseksi lääkäreitä kouluttavien yliopistojen kanssa.