Kun keskittyminen vaatii pinnistelyä ja taskut täyttyvät muistilapuista, on syytä pysähtyä. Häpeän voi unohtaa, sillä väsähtäminen ei tee kenestäkään huonoa lääkäriä.

Burn out, loppuunpalaminen ja uupuminen. Sanat kuvaavat onnettomien olosuhteiden aiheuttamaa tilaa, jossa muistihäiriöitä seuraavat keskittymisvaikeudet, unihäiriöt, häpeä ja itsemurha-ajatukset. Uupunut lääkäri yrittää tehdä työtä enemmän ja reippaampaan tahtiin. Lopulta hänet valtaa sietämätön epäonnistumisen tunne: Olen huono, en pärjännyt.

Jokaisen kliinikon työ on henkisesti kuormittavaa. Uupumisvaarassa ovat ainakin kovin vastuuntuntoiset ja täydellisyyttä tavoittelevat yksilöt. Lapsuuden traumaattiset kokemukset tai suvussa esiintyvä masentuneisuus saattavat kasvattaa burn outin riskiä. Tai kuten asiantuntija summaa: kun oman persoonallisuuden rakenne ja työ ovat epäsoinnussa keskenään.

Lääkärin työ on paradoksaalista: potilassuhteet kuormittavat, mutta ne ovat myös antoisin osa ammattia. Jos työn jättää tekemättä, eniten ei kärsi työnantaja, vaan potilaat. Sen ajatteleminen saa monen lääkärin ponnistelemaan yli rajojensa.

On keskusteltu myös siitä, että lääketieteen opiskelijoiden joukossa on paljon ihmisiä, joiden ammatinvalinnan pontimena on ollut oman sielun kolhujen hoitaminen. Heidän uupumisriskinsä on erityisen suuri.

Burn out kypsyy hissuksiin

Jos töissä ja kotona on samaan aikaan ongelmia, lääkärinkin on normaalia reagoida psyykkisesti. Uupuminen ei tee kenestäkään huonompaa kollegaa. Ja kyllä, lääkäri paranee samoilla keinoilla kuin muutkin potilaat, kuten työuupumuksesta vuosia luennoinut työterveyshuollon ja työlääketieteen erikoislääkäri

Vuokko Hupli

on kiteyttänyt.

Milloin sitten on ymmärrettävä pyytää apua?

- Ihminen kestää pitkään pientä painetta ja voi väsyä huomaamattaan. Kun pintaan nousee pienikin epäilys jaksamisesta tai ympäristö on huolissaan, on hyvä pysähtyä, sanoo työterveyshuollon erikoislääkäri

Kristiina Toivola

. Hän toimii myös työnohjaajana ja ryhmäanalyytikkona sekä kliinisenä opettajana Turun yliopistossa.

Toivola painottaa, että oman lääkärin hankkiminen on tärkeää. Silloin lääkityksen ja sairausloman tarpeen arviointi tulee hoidettua asianmukaisesti.

Epäilykset työterveyshuollon vaitiolokyvystä tai halusta ajaa aidosti työntekijän asiaa Toivola haluaa teilata.

- Työterveyshuollot ovat aika korkeatasoisia, ne ottavat huomioon kokonaisuuden ja yksilön edun. Niillä on muusta sairauskertomuksesta erilliset tietojärjestelmät, mikä varmistaa yksityisyyden suojan.

Työterveyshuollon tehtävä on ensisijaisesti huolehtia, ettei työ aiheuta ihmiselle terveydellistä vaaraa. Se ei hoida vain seurauksia, vaan yrittää vaikuttaa myös syihin. Työterveyshuollon on kuitenkin hyvä sijaita oman yksikön ulkopuolella. Ulkopuolinen asiantuntija näkee asiat objektiivisemmin ja neutraalimmin kuin samassa organisaatiossa työskentelevä.

Kuuntele kollegaa

Työyhteisössä esimiehen tehtävä on huolehtia, että työntekijällä on mahdollisuus tehdä työtä, johon hänet on palkattu. Kaikenlainen turha kirjaaminen ja raportointi asiantuntijoilta pois, vaatii Toivola.

- Esimiehen tulee myös ottaa jaksaminen puheeksi esimerkiksi kehityskeskusteluissa. Ja jos väki uupuu, jotain tosiaan tarvitsee tehdä ja kiireesti.

Kollegoiden pitäisi laittaa suitset kilpailuhenkisyydelle silloin, kun joku sanoo olevansa väsynyt ja kertoo, ettei ole nukkunut kahteen viikkoon. Vastaus, että "minä en ole nukkunut kahteen kuukauteen" on toisen kokemuksen vähättelyä.

- Kollegalle voi myös ilmaista huolensa hänen jaksamisestaan. Hän ei välttämättä noteeraa asiaa heti, mutta voi havahtua kuullessaan saman asian jostain muualta, Toivola sanoo.

Toivola muistuttaa, että väsähtäneen lääkärin on syytä jäädä sairauslomalle sekä itsensä että potilaidensa takia. Kun asioita alkaa unohdella, potilasturvallisuus vaarantuu.

- Väsyneenä asiat tuntuvat synkiltä ja toivottomilta. Sairausloman tai muun pidemmän vapaan aikana väsymys väistyy ja virkeänä työhönsä palaava näkee niitä keinoja, joilla työtä ja työpäivää on mahdollisuus järjestää uudelleen.

Älä murehdi iltaisin

Loppuunpalamisen ehkäisyssä on tärkeää hyväksyä oma rajallisuutensa. Kaikki potilaat eivät parane, eivät noudata hoito-ohjeita tai ole muutenkaan ihannepotilaita. Potilaan arvomaailma voi olla hyvin erilainen kuin häntä hoitavan lääkärin.

Lääkärikoulutuksessa työssä jaksamista sivutaan muun muassa terveyskeskusopetusjaksolla ja lääkäriksi kasvamisen opintopolulla sekä opettajatutoroinnissa. Liian vähän, arvioivat monet. Psykiatrian opinnoissa syvennytään tarkemmin siihen, miten potilaiden murheet tulee kohdata ja prosessoida.

- Ammatillinen asenne on tärkeää. Se on ystävällisyyttä, huolenpitoa ja luvattujen asioiden hoitamista sekä potilaan empaattista ymmärtämistä. Se ei ole potilaiden asioiden murehtimista iltaisin ja eikä muulloinkaan. Murehtiminen ei auta potilasta eikä lääkäriä, koska potilasta voidaan auttaa ainoastaan silloin, kun hänen kanssaan ollaan kontaktissa, psykiatrian professori

Heimo Viinamäki

Kuopion yliopistosta tähdentää.

Viinamäki muistuttaa, että samat opit pätevät kaikkiin hoitosuhteisiin.

"Mitä apteekissakin ajateltaisiin?"

Olen viisikymppinen lääkäri. Mielestäni olen aina ollut terve. Kymmenen vuotta sitten olin vielä puhdasoppinen: ei särky- eikä unilääkkeitä. Kun stressi ylitti sietokynnyksen ja vei yöunet, kokeilin sinistä pientä pilleriä. Ihastuin ikihyviksi! Jo alkoivat lakanat pysyä sängyssä, kun tuskainen pyöriminen loppui.

Potilaita olin aina varoittanut unilääkkeen jatkuvasta käytöstä ja tunsin syyllisyyttä siitä, etten elänyt niin kuin opetin. Loma-aikoina pääsin irti, mutta muutaman viikon sisällä jouduin taas turvautumaan lääkkeeseen.

Stressin vähentämisen teoriat eivät tahdo elävässä elämässä toimia. Kun on paljon töitä ja murehtii niitä vapaa-aikanakin, tulee närästystä, pahoinvointia ja ylävatsakipua. Onneksi tiedän, miten mahakatarri hoidetaan. Happosalpaajaa kehiin.

Sydämen lisälyöntisyyttä ja tykytyskohtauksia! En kehtaa lähteä sydänfilmiin, vaan aloitan beetasalpaajan, jolla rytmihäiriöt mukavasti häviävät. Jään pois työstä kahden kuukauden ylityövapaalle. Tykytykset ja aamuyön tuskanhiki loppuvat.

Työhön palattua takki tyhjenee nopeasti ja vaikeat asiat tuovat pintaan ahdistuneisuuden. Työt alkavat taas rästiytyä. Olen aamulla tosi väsynyt ja työpäivän pinnistelyn jälkeen voimaton, haluton, saamaton. Aamuyön tunteina kaikki asiat kaatuvat päälle. Ymmärrän epäillä itselläni depressiota. Otan kirkasvalohoitoa, kävelen jos jaksan. Kokeilen mäkikuismauutetta, sillä en kehtaa kirjoittaa itselleni depressiolääkettä. Mitä apteekin tätikin sanoisi, entä Kelan setä?

Sairauslomaa? Ei, kyllä minä työni teen! Mistä sijainenkaan löytyisi? Ja kaikki keskeneräiset työt ja tekemättömät lausunnot, ei sitä sumaa voi kenellekään paljastaa. Piiskaan itseäni ahkeroimaan. Puoliso on huolestunut. Sihteerikin varoittelee. Puhun esimiehelle tilanteesta. Hän kehottaa rajaamaan työmäärää. En pysty. Sisäinen yrittäjyyteni päinvastoin kannustaa minua entistä innovatiivisempaan suuntaan. Ja perustyöt pitää tietenkin tehdä, ei potilaita voi jättää hoitamatta.

Pää on niin täynnä asioita, että se ikään kuin kohisee tai kihisee. Olo on hiukan epätodellinen ja joskus on vaikea saada kiinni asioista. Jonkinlainen ulkopuolisuus ja läsnäolon huteruus hätkähdyttävät. Puheessani ryöpsähtää sanoja, joita en lainkaan tarkoita. Häpeän. Pyrin skarppaamaan. Toivon, että kukaan ei huomaisi, että olen vähän toistaitoinen.

Kovasta yrittämisestäkö se johtuu, että olen jonkinlaisessa kiihtymystilassa. Kävelen liian läheltä oven pieltä. Pudotan papereita lattialle. Teen valtavasti kirjoitusvirheitä. Lähetän sähköpostin ilman tärkeää liitetiedostoa. Tulee muistierheitä. Nolottaa. Kotimatkalla ajan tutun tienhaaran ohi. Auto meinaa hörpätä kadunreunan yli kävelytielle. Laitan vilkun päälle mutkassa. Toivon, että kukaan ei huomaa.

Silmät tuntuvat aroilta ja näen ajoittain epätarkasti. Silmälääkäri ei löydä mitään erikoista, paitsi kaihiepäilyn toisessa silmässä. Päätä särkee ensimmäistä kertaa elämässä, ihmeellinen otsalle ja kasvoihin painottuva jokapäiväinen särky. Mittaan verenpaineen. Se on hiukan koholla. Lisään beetasalpaaja-annosta. Päänsärky hellittää vasta, kun pidän vuosiloman ja sen päälle muutaman viikon ylityövapaita.

Karies on edennyt niin pitkälle, että hammas pitää juurihoitaa. Olen tähän asti ajatellut, että vain syrjäytyneet ihmiset päästävät hampaansa rapakuntoon. Olenko itse jollain tavalla syrjäytynyt, vaikka teen aktiivista työtä potilaitteni terveyden edistämiseksi ja sairauksien hoitamiseksi?

Olen oppinut tulemaan toimeen vaivojeni kanssa, mutta kaipa minun pitäisi hakeutua huoltoon. Olen kysellyt, onko mittaria, jolla voisin mitata kuormittuneisuuttani. Itsensä arvioiminen ei ole helppoa: potilaan uupumus on helpompi havaita kuin oma.

Työyhteisössä uupumisvaara kyllä nähdään, mutta asiaan on vaikea puuttua, kuten alkoholiongelmaan. Ei minunkaan ollut helppo kertoa työtoverilleni siitä, että mielestäni hän on palamassa loppuun. Hän loukkaantui ja torjui. Olisikohan kuntoutuksesta apua meille molemmille?

Uupuneen lääkärin kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimettömänä.

Ovatko oireet tuttuja?

Uupumisen ensimmäiset ' oireet:

Muistihäiriöt

Keskittymisvaikeudet

Jatkuva kiireen t untu

Uuden aloittaminen vaatii erityistä ponnistusta

Tunne, että pinnistelee yli voimiensa

Kaikenlainen pieni touhuaminen

Unihäiriöt, aamuyön heräily

Ärtyisyys, joka ilmenee erityisesti kotioloissa

Eristäytyminen: sosiaalinen kapasiteetti menee potilastyöhön

Apua uupumukseen:

Omalta lääkäriltä, luottamuslääkäriltä tai työterveyshuollosta

- Keinoja ovat työn kuormituksen vähentäminen, sairausloma, lääkkeet, psykologitapaamiset ja psykoterapia

Esimieheltä

- Kävisikö työkierto avuksi?

Työsuojeluvaltuutetulta

Luottamusmieheltä

Vuorotteluvapaan ottamisesta

Erikoistumisopintojen aloittamisesta

Lue myös työnohjauksesta sivuilta 3572-4.