Lehti 11: Ajan­kohtai­sta 11/2016 vsk 71 s. 785

Lahjaleikkaukset harvinaisia Suomessa

Miia Soininen

Bulevardin klinikka ja sen lääkärit liikuttuivat erään syyrialaisen tytön tarinasta ja tekivät hänelle ilmaisen kyynärpääleikkauksen.

7-vuotiaan Ämälin kyynärpää oli vaurioitunut sodassa luodin takia, ja siihen oli tullut vakava hermovaurio. Klinikan käsikirurgia pyydettiin tutkimaan potilasta. Hän totesi, että vamma on korjattavissa leikkauksella.

Tytön perheellä ei ollut varaa leikkaukseen, ja klinikka päätyi tekemään sen veloituksetta. Helmikuussa tehty leikkaus onnistui hyvin.

Kuinka poikkeuksellista on, että yksityinen klinikka hoitaa potilaan hyväntekeväisyytenä?

Lue myös

– Se on aika harvinaista. Muutamia tapauksia on, mutta niistä ei tehdä hirveästi numeroa. Esimerkiksi kun Neuvostoliitto kaatui, Baltian maista tulevia lapsipotilaita hoidettiin näin, Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen sanoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030