Lehti 36: Ajan­kohtai­sta 36/1996 vsk 51 s. 3880

Leiras täytti 50 vuotta

Lääketehdas Leiraksen perustamisesta tuli lokakuussa kuluneeksi 50 vuotta. Tosin 1980-luvulla Huhtamäki Oy:n omistamaan Leirakseen liitettiin vanhempiakin lääkeyrityksiä, Medica, Star ja Rohto. Vuonna 1992 yhtiöitetty Leiras Oy myytiin tänä vuonna saksalaiselle Schering AG:lle; omistuksen siirto vahvistettiin syyskuun alussa.

Ensi askeleet Huhtamäki Oy:n lääketuotannossa olivat "terveyttä vahvistavia" vitamiinivalmisteita - mm. suurille ikäluokille tutuksi tullut A- ja D-vitamiinia sisältänyt Jekovit-suklaa - kunnes 1950-luvun alussa tuberkuloosilääkkeet ja infuusioliuokset veivät Leiraksen varsinaisen lääketehtaan suuntaan. 1960-luvulla Leiras perusti Turkuun Suomen ensimmäisen lääkeainetehtaan.

Lue myös

Uusi omistaja Schering on ollut Leiraksen yhteistyökumppani vuosikymmenten ajan, sillä Leiras on tuonut Suomen markkinoille mm. Scheringin hormonivalmisteita ja ehkäisypillereitä. Perhesuunnitteluala yhdistää jatkossakin; Leiraksen kansainvälisesti tunnetuimmat tuotteet ovat pitkävaikutteiset ehkäisimet, joita yhtiö on kehittänyt 1970-luvulta lähtien yhteistyössä amerikkalaisen The Population Councilin kanssa. Leiraksen varatoimitusjohtajan Rabbe v. Weymarnin mukaan erityisesti Scheringin maailmanlaajuisen markkinointiverkoston odotetaan avaavan uusia mahdollisuuksia Leiraksenkin tuotteille.

Nykyään Leiras työllistää noin tuhat ihmistä, sen liikevaihto oli viime vuonna 857 miljoonaa markkaa. Uuden omistajan mukaan Leiras liitetään Schering-konserniin itsenäisenä liiketoimintayksikkönä, joka toimii Suomen markkinoilla entiseen tapaan. Suomessa toimiva Schering Oy puolestaan jatkaa Leiraksen tytäryrityksenä markkinoiden itsenäisesti nykyistä tuotevalikoimaansa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030