Lehti 41: Ajan­kohtai­sta 41/2002 vsk 57 s. 4075

Malarialoisen genomi selvitetty

Kuusi vuotta kestänyt tutkimusprojekti Plasmodium falciparum -malarialoisen parissa on saatu päätökseen ja loisen genomi julkaistiin Nature-lehdessä viime viikolla. Samaan aikaan julkaistiin myös malariaa levittävän Anopheles gambiae -sääsken genomi Sciencessa. Näistä kahdesta tietolähteestä odotetaan käänteentekeviä työkaluja taudin taltuttamiseksi.

- Vihdoinkin nykyteknologian valtava voima on porautunut ikivanhan sairauden salaisuuksiin, totesi WHO:n trooppisten tautien ohjelman johtaja Carlos Morel.

Malarian arvioidaan voineen tappaa jopa puolet maailmassa kaikkina aikoina eläneistä ihmisistä, kerrotaan Naturessa. Malarian tapaisesta kuumetaudista on ensimmäisiä kuvauksia intialaisissa kirjoituksissa yli 3 500 vuoden takaa. Viime vuonna brittitutkijat löysivät malarialoisen DNA:ta vuodelta 450 tutkiessaan Rooman lähellä olevan hautausmaan jäänteitä; löydös katsotaan vanhimmaksi varmistetuksi malariatapaukseksi.

WHO käynnisti 1950-luvulla kampanjan malarian hävittämiseksi, mutta jo 10 vuotta myöhemmin tavoitteeksi vaihdettiin taudin kontrollointi. Malarialoisen monimuotoinen elämänkaari ja kyky muuntua resistentiksi lääkkeille ovat suuria haasteita rokotteiden ja lääkkeiden kehittelylle. Myös malariaa levittävät sääsket ovat kyenneet kehittämään puolustusta torjunta-aineita vastaan.

Lue myös

Lääkkeiden ja rokotteiden kehittely saa malarialoisen pienestä, 14 kromosomia ja 5 279 geeniä sisältävästä genomista uusia kohteita - tutkijat vertaavat sitä heinäsuovaan, josta nyt pitäisi sitten etsiä neula. Ensimmäinen, jo keskeneräisen genomin avulla kehitetty lääke fosmidomysiini on tulossa kliinisiin kokeisiin ensi vuonna.

Malarialoisen genomi avaa paljon polkuja, mutta lääkkeen tai rokotteen kehitystyö on edelleen pitkä tie. Tuloksia voidaan odottaa vasta kymmenen vuoden kuluttua. Siihen asti on tultava toimeen vanhoilla keinoilla - kunhan edes niihin olisi varoja. Esimerkiksi monet vanhat lääkkeet ovat resistenssiongelmista huolimatta osoittautuneet yhdistelminä edelleen tehokkaiksi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030