Ajan­kohtai­sta

Masennus vie joka päivä yhdeksän henkilöä eläkkeelle

Yhä useampi työkyvyttömyyseläke myönnetään osaeläkkeenä.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1

Yleisimmät työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syyt ovat edelleen tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt, ilmenee Eläketurvakeskuksen julkaisemista viime vuoden tiedoista.

Viime vuonna työeläkejärjestelmästä jäi 18 600 henkilöä työkyvyttömyyseläkkeelle. Heistä 34 prosentilla syy oli tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt olivat syynä 29 prosentilla.

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden keski-ikä oli 52 vuotta. Yli puolet heistä on täyttänyt 55 vuotta.

Masennus on edelleen suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Viime vuonna masennuksen takia eläkkeelle jäi noin yhdeksän henkilöä päivässä. Heistä kaksi kolmesta oli naisia.

Osatyökyvyttömyyseläkkeiden määrä kasvaa

Yhä useampi työkyvyttömyyseläke myönnetään osaeläkkeenä. Viime vuonna 5 600 ihmistä jäi osatyökyvyttömyyseläkkeelle. Heitä oli siten vajaa kolmannes kaikista työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä.

Osaeläkkeenä myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden osuus on kaksinkertaistunut vuosikymmenessä: vuonna 2007 osuus oli 14 prosenttia, vuonna 2017 30 prosenttia.

Tyypillinen osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtyjä on 55-vuotias julkisella sektorilla työskentelevä nainen. Hänen työkykynsä on alentunut tuki- ja liikuntaelinsairauden takia, mutta hänen katsotaan selviytyvän osa-aikatöistä ja kevyemmistä työtehtävistä.

Lue myös

– Osatyökyvyttömyyseläkkeiden osuuden kasvu on positiivinen ilmiö. Jopa neljä viidestä osatyökyvyttömyyseläkeläisestä työskentelee eläkkeen rinnalla. Työssä jatkaminen kartuttaa lisää vanhuuseläkettä ja eläkekustannukset pysyvät maltillisempina, kertoo tilastopäällikkö Tiina Palotie-Heino Eläketurvakeskuksen tiedotteessa.

Työkyvyttömyyseläkkeellä 145 000 henkilöä

Työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeellä on tällä hetkellä 145 000 henkilöä. Heistä 42 prosenttia on eläkkeellä mielenterveyssyistä. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien perusteella eläkettä saa 26 prosenttia työkyvyttömyyseläkeläisistä.

Mielenterveyssyistä eläkkeelle siirrytään selvästi nuorempana kuin tuki- ja liikuntaelinsairauksien takia. Vuonna 2017 mielenterveyssyistä eläkkeelle siirtyneiden keski-ikä oli 45 vuotta. Tuki- ja liikuntaelinsairauksissa se oli 56 vuotta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030