Merkittävät valinnat tuli tehtyä työuran alussa. Niinkö kuvittelit? Yleislääkäri Kaija Saarelman ja dosentti Risto Honkasen esimerkit osoittavat, että uravalinnat voi uusia yhtä hyvin eläkeiässä. Saattajan taakka vaihtui neuvolan riemuun

Sydämen rytmihäiriöt saivat yleislääkäri

Kaija Saarelman

vihdoin ymmärtämään, että hän oli tullut saattohoitotyössään ammatillisen jaksamisen rajalle. Potilaiden asiat kulkivat jatkuvasti mukana ja saattohoitotyön eettiset ristiriidat hiersivät, vaikka työ oli monin tavoin antoisaa. Lapsenlasta hoitaessa tuli oivallus: voisin siirtyä neuvolatyöhön - olenhan yleislääkäri.

Kaija Saarelman mielestä saattohoitotyössä pitää osata luopua siitä illuusiosta, että lääkäri on parantaja. Lääkäri tekee silti merkityksellistä työtä, vaikka potilaat kuolevat. Kuolema luo lääkäriyteen erityisen ammatillisen haasteen.

- Omaiset ja läheiset saavat potilaan kuollessa arvokkaan kokemuksen siitä, mitä kuoleminen on. Tällä tavoin he tulevat ehkä rohkeammiksi kohtaamaan myöhemmin oman kuolemansa.

Kaija Saarelma työskenteli ensin Espoon Tapiolassa väestövastuulääkärinä ja hoiti saattohoitopotilaita kotisairaanhoidossa. Tämän jälkeen hän käynnisti kotisairaalatoiminnan ja toimi Espoon Puolarmetsän kotisairaalan ainoana kokopäiväisenä lääkärinä.

Työuran kiiltävin timantti

Kaija Saarelman työyhteisö kotisairaalassa hitsautui hyvin yhteen. Hoitajat ottivat vastuuta ja sitoutuivat saattohoitotyöhön.

- Eihän lääkäri pysty tekemään sitä työtä yksin.

Työtapa kehittyi yhdessä hyvin suunnitelmalliseksi, päällä oli koko ajan kova draivi.

- Kasvoimme yhdessä saattohoidon osaajiksi ja tuimme toisiamme. Purimme keskustelemalla sellaisia tilanteita, joihin kukaan meistä ei ollut joutunut aikaisemmin elämässään. Saattohoitotyö on ollut työurani kiiltävin timantti.

Saarelma yritti usein puhua kuolemasta potilaiden kanssa, mutta yllättyi siitä, kuinka vähän potilaat halusivat keskustella tästä aiheesta.

- Pyrin tekemään kotikäynnit kiireettömästi ja esitin potilaille avoimia kysymyksiä. Hyvin harvat potilaat puhuivat kuolemastaan, vaikka he tiesivät sen tapahtuvan. Useimmiten potilaat juttelivat lähitulevaisuudesta ja epärealistisista suunnitelmistaan tyyliin "vaikka en tänään jaksa mennä postilaatikolle, menen luultavasti jo ensi viikolla purjehtimaan".

Liikennemerkki: kuoleminen kielletty

Lääkäri laittaa itsensä vahvasti likoon saattohoitotyössä, ja siksi kuolevien potilaiden ja heidän omaistensa ongelmien kohtaaminen vei monesti jaksamisen äärirajoille. Kaija Saarelman mottona on ollut, että missä ikinä oletkaan, ole siinä täydesti.

- Aloittaessani saattohoitotyötä en arvannut, että potilaiden asiat kulkevat jatkuvasti mielessä mukana. Usein kysyin ensimmäiseksi töihin tullessani, että onko tietty potilas vielä elossa.

Kaija Saarelma joutui ottamaan kantaa potilaiden oikeuteen kuolla, kun hän siirtyi kotisairaalan saattohoitotyöstä Puolarmetsän sairaalan pitkäaikaishoidon seniorilääkärin virkaan. Hän törmäsi usein kuolemisen kieltäviin asenteisiin.

- Jos potilas ei pystynyt itse ilmaisemaan asiaa, niin omaiset osasivat kyllä vaatia kaikkia mahdollisia hoitotoimenpiteitä. Luonnollisen kuoleman salliminen tuntui olevan todella vaikeaa. Omaiset tulivat monta kertaa raivoissaan luokseni ja sanoivat, että luuletko sinä olevasi joku lääkäri. Kuolintodistuksiin pyydettiin joskus kirjoittamaan eri kuolinsyy kuin mikä todellisuudessa oli.

Kaija Saarelma olisi halunnut, että esimies ja työyhteisö olisivat keskustelleet eettisistä ristiriitatilanteista enemmän.

- Olisin toivonut yhteisiä sopimuksia esimerkiksi siitä, milloin ei enää tehdä elämää pitkittäviä toimenpiteitä.

Saarelman mukaan lääkärin työ vaatii tinkimättömyyttä.

- Työssä tehdyt virheet ja huolimattomuudet seuraavat aina mukana, mutta tunnustamalla ne ja anteeksipyytämällä niitä saa helpotuksen itselleen.

Neuvolatyö lisää luovuutta

Kaija Saarelma ymmärsi, että suunnanmuutos työelämässä piti tehdä, kun rytmihäiriöt alkoivat vaivata.

- Ruumiini sanoi, että jotakin muuta työtä on vastedes tehtävä. Halusin lisää aikaa myös kirjoittamiselle ja grafiikan tekemiselle.

Käännekohdaksi muodostui oleskelu Englannissa pojan perheen luona. Kaija Saarelma hoiti muutaman viikon ajan pientä Leo-poikaa.

- Olin silloin ristiriitaisissa tunnelmissa ja mietin tulevaisuuttani työelämässä. Kuljimme Leon kanssa yhtenä päivänä kadulla, kun hän näki ensimmäisen kerran oman varjonsa ja alkoi ihmetellä sitä. Silloin oivalsin, että voisin ryhtyä tekemään neuvolatyötä, jota olen tehnyt ennenkin vuosien ajan yleislääkärinä.

Kaija Saarelma jäi osa-aikaeläkkeelle ja aloitti viime syksynä neuvolalääkärin työt Espoonlahden alueella kolmessa neuvolassa. Lääkärin rooli tuntuu nyt huomattavasti helpommalta kuin saattohoitotyössä.

- Minulla on paljon hiljaista tietoa äitiydestä ja keinoja rohkaista naisia äidiksi kasvamisessa, koska minulla on kolme lasta ja kaksi lapsenlasta.

Saarelma menee työssään täysillä mukaan lasten maailmaan ja myös päästää itsessään irti leikkivän lapsen.

- Lasten ainutkertaisten persoonallisuuksien kohtaaminen tuntuu aina kihelmöivältä ilolta.

Neuvolatyö on myös ruokkinut luovuutta. Jo aikaisemmin henkireikinä olleet grafiikan tekeminen ja kirjoittaminen tuntuvat nyt entistä tärkeämmiltä. Aikaisemmin hän on kirjoittanut enemmän dokumentoivaan tyyliin, mutta nyt syntyy novelleja.

- Teen myös grafiikkaa jatkuvasti; kohta menen jokavuotiselle taideleirille Kuusamoon kahdeksi viikoksi, hän kertoo. ulla.toikkanen@fimnet.fi