Melu aiheutti eniten ammattitauteja
Meluvammojen ohella työntekijät kärsivät eniten rasitussairauksista ja ihotaudeista.
Tauteja oli 28 tapausta 10 000 työssäkäyvää kohden.
Meluvammoja kirjattiin 1 548 tapausta. Yleisimpiä meluvammat olivat puuteollisuudessa, mineraalien kaivussa, kulkuneuvojen valmistuksessa ja metallituoteteollisuudessa. Meluvammat johtuvat valtaosin jo vuosikymmeniä sitten alkaneesta altistumisesta kovalle melulle.
Rasitussairaudet olivat lähes yhtä yleisiä kuin meluvammat, ja niitä kirjattiin 1 469. Yleisin rasitussairaus oli olkaluun sivunastan tulehdus, joka muodostaa lähes puolet tapauksista. Ammateittain tarkasteltuna rasitussairauksia oli suhteellisesti eniten elintarviketeollisuustyössä ja tekstiili-, ompelu-, jalkine- ja nahkatyössä sekä graafisessa ja muussa teollisessa työssä.
Kolmas suuri ryhmä olivat ihotaudit, joita ilmoitettiin 1 243 tapausta. Ammateittain ihotauteja ilmaantui eniten elintarviketeollisuustyössä, muussa teollisessa työssä, metalli-, valimo- ja konepajatyössä sekä maatalouden ammateissa.
Asbestin aiheuttamia ammattitauteja ja ammattitautiepäilyjä kirjattiin 807 tapausta, joista suhteellisesti suurin osa tuli kulkuneuvojen valmistuksen ja rakentamisen toimialoilta.
Hengitystieallergioita kirjattiin 746, joista 581 oli astmoja, 98 allergisia nuhia ja 57 homepölykeuhkoja. Korkeimmat ilmaantuvuusluvut olivat elintarviketeollisuustyössä ja maatalouden ammateissa. Ammattiastman yleisimmät aiheuttajat olivat jauhot, viljat ja rehut, homesienet sekä eläinten epiteeli, karvat tai eritteet.
Miia Soininen