Asbestialtistukseen liittyvien mesotelioomien diagnostiikka on Suomessa korkeatasoista, osoittaa Työterveyslaitoksen tutkimus.

Asbestialtistumiseen liittyvän mesoteliooman diagnooseista yli 90 prosenttia oli oikeita, osoittaa työterveyslaitoksen tutkimus. Siinä selvitettiin sekä diagnostiikan osuvuutta että mesotelioomapotilaiden asbestialtistumisen muutoksia vuosina 1989–2005.

Tutkimusotoksena olivat ne mesotelioomapotilaat, joille oli tehty keuhkokudoksen asbestianalyysi Työterveyslaitoksella osana ammattitautiselvityksiä. Työterveyslaitoksen palvelututkimuspyynnöistä etsittiin tapaukset, joissa potilaalta oli lähetteen mukaan todettu tai häneltä epäiltiin mesotelioomaa.

Tapauksista 322 oli rekisteröity mesotelioomina Syöpärekisteriin, ja niistä 130 voitiin tutkia uudelleen histologisesti.

Uusintatarkastuksessa yli 90 prosenttia mesotelioomadiagnooseista oli oikeita. Jopa 1990-luvun näytteissä vääriä positiivisia mesotelioomadiagnooseja oli otoksessa vähän, vaikka immunohistokemiallisia 
merkkiaineita oli silloin niukasti käytettävissä ja niiden spesifisyys oli huonompi kuin nykyisten vasta-aineiden. Vääriä diagnooseja oli tehty sekä 1990- että 2000-luvuilla.

Potilaiden keuhkokudoksen asbestikuitupitoisuuksien muutoksia tutkittiin suhteessa tutkimusvuoteen ja potilaan syntymävuoteen. Kuitupitoisuudet olivat suurimpia 1940-luvulla syntyneillä. Tulos sopii siihen, että voimakkaimmat altistumiset olivat 1970-luvulla, jolloin asbestin käyttö Suomessa oli huipussaan.

Mesotelioomapotilaiden keuhkokudoksen asbestikuitupitoisuuksien trendi on edelleen nouseva. Altistumisen voimakkuus ei korreloinut kasvaimen histologiseen alatyyppiin.

Kuva: Panthermedia