Ajan--kohtai--sta

Mielenterveyspotilaiden kokemukset leimautumisesta lisääntyneet

Sekä mielenterveyskuntoutujien että heidän omaistensa mielestä leimautumisen kokemukset ovat selvästi kasvaneet. Näin toteaa Mielenterveyden keskusliiton uusi Mielenterveysbarometri.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/masentunut_mies_kwest_Pixmac.jpg

Joka neljäs mielenterveyspotilas ja –kuntoutuja ei saa apua fyysisiin vaivoihinsa.

Mielenterveyspotilaat kuolevat huomattavasti muita nuorempina: miehet 20 vuotta ja naiset 10 vuotta aikaisemmin kuin muu väestö. Yksi syy tähän on se, että monet fyysiset sairaudet jäävät huomaamatta ja hoitamatta.

– Muuta väestöä lyhyempi elinikä ei selity pelkästään itsemurhilla tai muilla riskitekijöillä. Kyse on myös siitä, ketä hoidetaan. Mielenterveysongelmaisen on muita vaikeampi päästä esimerkiksi sepelvaltimoleikkaukseen tai saada kolesterolilääkkeitä. Moni psykiatrinen potilas kärsii sydän- ja verisuonitaudeista, diabeteksesta ja hengityselinten sairauksista, toteaa Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri.

Kokemukset leimautumisesta ovat lisääntyneet selvästi, samoin tunne siitä, että toiset ihmiset välttelevät seuraa.

Mielenterveyspalvelujen saatavuus turvattava

Mielenterveyspalvelujen saatavuus koettiin huonommaksi kuin aikaisemmin.

Suurin osa vastaajista olisi valmiita vaikka veronkorotuksiin, jotta vaikeista mielenterveydenhäiriöistä kärsivät saisivat parhaan mahdollisen hoidon.

Vastaajien mielestä mielenterveyskuntoutuja pystyy elämään normaalia elämää hyvien lääkkeiden, psykoterapian ja muun tuen avulla.

Lisätietoja: Mielenterveyden keskusliitto.

Ulla Toikkanen
Kuva: Pixmac

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030