Lääkäriprofession ja yhteiskunnan hiljainen sopimus on rapautunut 2000-luvulla. Vain harva lääkäri pitää itseään yhteiskunnan palvelijana, ja toisaalta yhteiskunta on antanut lääketieteellisissä asioissa päätösvaltaa talous- ja hallintojohtajille ja poliittisille päättäjille. Luottamukseen perustuva sopimus pitäisikin määritellä uudelleen, sanovat Lääkärilehden haastateltavat.

Kaunis ajatus suomalaisten tasa-arvoisuudesta sairauden kohdatessa on muuttumassa utopiaksi. Kärjistetysti kiteytettynä suurissa kaupungeissa yksityisillä lääkäriyrityksillä on tarjota joka alan spesialistia, mutta syrjäseutujen terveysasemilla moni työhuone on kylmillään. Suuren kaupungin hyvissä osoitteissa terveyskeskuslääkärien virat ovat täynnä, huonomaineisempien lähiöiden asukkaita hoitavat vain keikkalääkärit. Pikkuvaivoja paranteleva työterveyshuolto houkuttaa, syrjäytyneiden ihmisten hoito ei. Ja jos terveyskeskuksen virka huolitaan, halutaan tehdä vain osa-aikaviikkoa tai -vuotta, jos mediasta kasattua kuvaa on uskominen.

Tämä aika korostaa yksilöllisiä valintoja, mutta mikä vastuu lääkärillä on yhteiskunnan hyvinvoinnista? Lääkäriliiton terveyspoliittisen asiantuntijan

Lauri Vuorenkosken

mukaan jokaisen yksilön pitäisi kantaa myös yhteiskunnallista vastuuta.

- Lääkäriprofessio on vastuussa sairaiden hoidosta ja lääkärien tulee pitää huolta heikommista. Asiasta pitää kuitenkin puhua profession näkökulmasta, ei yksittäisiä lääkäreitä syyllistämällä, Vuorenkoski sanoo.

Yhteiskuntasopimus uusiksi

Vuorenkosken mukaan kalliisti koulutettu lääkäriprofessio saa yhteiskunnalta etuoikeuksia, jotka myös velvoittavat. Etuoikeudeksi voidaan lukea esimerkiksi se, että valtio osallistuu kilpailun karsimiseen sekä lääkärikunnan rajoilta että sen sisältä.

Historiantutkija

Heini Hakosalo

on todennut, että "toisin kuin useimmilla muilla virkamiehillä, lääkäreillä on aina ollut mahdollisuus kasvattaa ansioitaan yksityisellä sektorilla. Millään muulla ns. vapaalla ammattikunnalla ei ole myöskään ollut samanlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa koulutuspaikkojen määrään ja sitä kautta ammattikunnan kokoon ja tulotasoon". Hakosalo kirjoitti lääkäriprofession kehityksestä Aikakauskirja Duodecimissa viime vuonna julkaistussa katsauksessa (2010;126:1544-51).

Toisaalta julkinen valta on alkanut rajoittaa ammattikunnan autonomiaa kontrolloimalla lääkärintyön sisältöä.

Vuorenkosken mukaan yhteiskuntasopimus on otettava uudelleenkäsittelyyn, sillä yhteiskunta ja lääkärien ammatti-identiteetti ovat muuttuneet.

- Asia vaatii keskustelua profession sisällä, hän sanoo.

Lääkärin sosiaalinen vastuu -yhdistyksen puheenjohtaja

Matti Parry

muistuttaa, että muutos ei pysähdy, vaikka siitä ei keskusteltaisi.

- Lääkärillä on ensisijaisesti vastuu potilaasta. Sen sijaan lääkärin tehtävä ei ole myydä palveluja, hän toteaa.

Lääkäreillä yhteiskunnan tuntemusta

Parryn mukaan lääkärikunta on hyvin tietoista yhteiskunnan toiminnasta, joten sillä olisi hyvät mahdollisuudet myös poliittiseen valveutumiseen. Tasa-arvoisen ajattelun pohjaksi sopisi hyvin periaate "auta jokaista ja ota jokainen yksilönä huomioon".

Yksittäisten lääkärien valintoja Parry ja Vuorenkoski eivät halua kritisoida. Terveydenhuollon toimintakenttä on 1990-luvulta muuttunut niin, että vaikkapa keikkalääkärifirmoja on ollut mahdollista perustaa.

- Poliittinen järjestelmä on antanut itseltään oikeuksia markkinavoimille. Ongelmana on, että markkinoiden vapauttaminen tapahtuu melko hallitsemattomasti, Parry sanoo.

Nuoret lääkärit eivät halua syrjäseuduille - joissa ei ole muutakaan akateemista väkeä, itsekin nuoriin lääkäreihin lukeutuva Parry muistuttaa. Ilmiössä on kyse lainsäädäntötyön ja hallitun rakennemuutoksen epäonnistumisesta.

- Kurjistuvia syrjäseutuja tekohengitetään. Tarvitseeko kuntia ja niiden omia terveyskeskuksia todellakin olla nykyinen valtava määrä, Parry kysyy.

Lääkärit voivat kantaa yhteiskunnallista lisävastuuta myös esimerkiksi työskentelemällä kehitysmaassa tai paperittomien klinikalla. Syrjäseuduille ei kuitenkaan voi lähteä projektitöihin, sillä perusterveydenhuoltoa ei voi rakentaa hyväntekeväisyyden varaan, Matti Parry muistuttaa.

Myös keikkalääkäri voi kokea tekevänsä yhteiskunnallista hyvää: jos hän ei hoitaisi ja päivystäisi, kuka työn sitten tekisi?

Ei kovin muodikas aihe

Oman elämän ajatteleminen yhteiskunnan perspektiivistä ei ole opiskelijoille läheinen ajatus, Parry sanoo. Samoilla linjoilla on dosentti

Eeva Pyörälä

, joka kertoo, että yhteiskunnallinen vastuu ei ole muodikas aihe.

- Aihe otettiin aikaisemmin esiin kansanterveystieteen opinnoissa, nyt potilaiden tasa-arvoisuudesta puhutaan esimerkiksi yleislääketieteen opetuksessa ja vuorovaikutusopinnoissa. Potilaiden erilaisia taustoja tuodaan esille käytännön lääkärin näkökulmasta, Helsingin yliopistossa tulevia lääkäreitä opettava Pyörälä sanoo.

Hänen mukaansa nuorilla ei ole haluttomuutta lähteä syrjäkylille, mutta syrjäseutujen pitäisi tarjota uudenlaista elämänmallia, jotta sinne jäätäisiin.

Lauri Vuorenkosken mukaan ihmisten asenteissa näkyy ajatus, että olemme muuttumassa "yhteiskunnan holhokeista yksilöllisiksi vastuunottajiksi". Trendi näkynee lääkäriprofessionkin tekemisissä pian. Matti Parry muistuttaa, että ajatus lääkärien uhraamisesta kansanterveystyön tekemiseen ei toimi, kuten ei nuorten pakottaminen terveyskeskuksiin eurolääkäriasetuksen varjolla.

Kaikki haastateltavat ovat kahdesta asiasta samaa mieltä. Kun yksittäinen lääkäri tapaa yksittäisen potilaan, hän haluaa tehdä työnsä hyvin. Ja jos kansallinen katastrofi iskee, suurin osa lääkäreistä on valmis auttamaan yhteisöä, yhteiskuntaa ja kansaa työtuntejaan laskematta.

Historia ei anna mallia tulevaan

Suomen Akatemian tutkijatohtori Heini Hakosalon mukaan historiasta voi löytää opetuksia, mutta ei valmiita malleja. Vanhaan kunnanlääkäriaikaan ole paluuta, mutta miksi sinne kaivattaisiinkaan?

- Kunnanlääkärit olivat maatalousyhteiskunnan tuote. He olivat sidottuja työhönsä, kuten maatalouden työntekijät, eikä järjestelmä ollut tehokas. Suomalaisten terveydentila oli 1960-luvulle tultaessa kansainvälisesti vertailtuna huono, Hakosalo sanoo.

Hänen mukaansa lääkäriprofessio on 1900-luvulla muotoillut velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan eri tavoin. Vuosisadan alussa lääkärit pitivät velvollisuutenaan "palvella kansaa", sodan jälkeen "auttaa maata nousemaan" ja 1970-luvulla "tukea tasa-arvoa".

- Nykyisin tällaisia kollektiivista vastuuta kuvaavia iskulauseita ei kuule, sillä aika on niin individualistista, hän toteaa.

Hakosalon mielestä lääkäreille ei voi asettaa ulkoa päin tulevaa palveluvelvoitetta. Sen sijaan tarvitaan paljon terveydenhuoltojärjestelmän tuntemista vaativia rakenneuudistuksia.

- Käytössä on nyt worst of both worlds -järjestelmä, jossa on sekä ylhäältä johdettua, byrokraattista elementtiä että uutta anglosaksista, markkinavetoista maailmaa, kuitenkin ilman sen monia hyviä puolia, Hakosalo kuvailee.

Hän muistuttaa, että lääkäriprofessioon liitetään yleensä varsin yleviä tavoitteita, siksi voiton tavoittelusta ei sovi puhua.

- Mutta rahasta pitäisi puhua enemmän. Terveydenhuollon kokonaismerkitys tulee jatkossa vain kasvamaan.

Toimittajan kommentti

Paikka maaseudun sankarille

Olisi ollut kiinnostava saada mukaan maalle muuttaneen lääkärin ajatuksia. Lähetin kyselyn Pohjois-Karjalaan, josko siellä tunnettaisiin kaupunkilaistaustainen henkilö, joka olisi muuttanut maaseudulle terveyskeskuslääkäriksi, mahdollisesti ajatuksenaan mennä osaltaan paikkaamaan syrjäseutujen lääkäripulaa.

Olin reilusti myöhässä. Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän johtaja Pertti Palomäki kertoi, että 1970-luvulla tällaisia maallemuuttajalääkäreitä oli paljonkin. Melkein kaikki heistä on nyt eläkkeellä. Lapissakin heitä on kuulemma aina ollut jokunen, mutta Palomäki ei heitäkään enää ainakaan henkilökohtaisesti tuntenut.

Sääli. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla, miten karjalaistunut maisemanvaihtaja on maaseudulla viihtynyt, mistä hänen päivänsä koostuu ja miltä terveydenhuollon Suomi itäisestä perspektiivistä näyttää.

Maapallon toiselle puolen katastrofialueille lähteviä lääkäreitä näkee säännöllisesti Lääkärilehden sivuilla, ja hyvä niin. Mutta jos joku on jättänyt kaupungin mukavuudet ja lähtenyt suomalaiselle susirajalle tai pohjoiseen periferiaan perusterveydenhuollosta huolehtimaan, niin voisiko ystävällisesti ilmoittautua toimitukseen. Tulisimme mielellämme kylään.