Ministeri Rehula: Yksityispalvelut sopivat terveysasemille
Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehulan mukaan kunnallisissa tiloissa annetusta yksityisestä hoidosta syntyy vetovoimaa haja-asutusalueille.
– Sairausvakuutus tarjoaa asiakkaalle taloudellisen mahdollisuuden käyttää myös yksityisiä palveluja. Se, että potilas sairausvakuutuksen tukemana käyttää välillä yksityisiä palveluita, helpottaa julkisen terveydenhuollon palvelujen tarjoamistaakkaa, sanoi ministeri Juha Rehula Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n Eläkeläisparlamentissa Helsingissä tänään tiistaina.
Eduskunnalle annetaan lähiaikoina esitys siitä, että sairaanhoitokorvauksia voisi saada myös kunnallisen sosiaali- ja terveyspalvelun tiloissa annetusta yksityisestä hoidosta.
– Erityisesti haja-asutusalueilla tämä voi olla vetovoimatekijä, jos siten saadaan vaikkapa hammaslääkäri pitämään iltaisin vastaanottoa jo olemassa oleviin tiloihin. Kuntien tulee määritellä yksityisen hoidon ehdot siten, ettei toiminta millään tavalla vaaranna julkisen palvelun hoitotakuun toteutumista, ministeri Rehula korosti.
Ministeri peräänkuulutti myös kuntien osaamisen parantamista kilpailutuksessa ja sopimusten tekemisessä yksityisten terveys- ja hoivapalveluyritysten kanssa.
– Sopimuksissa on oltava riittävän yksityiskohtaiset velvoitteet ja myös sanktiot niihin tapauksiin, kun riittävä taso ei toteudu. Ensiarvoisen tärkeää on, että ihmiset voivat turvallisin mielin antaa läheisensä ja itsensä hoivaaviin käsiin. Kunnilla on järjestäjinä tässä vastuu, tapahtui palvelun tuottaminen sitten kunnan omana palvelutuotantona tai ostopalveluna yksityiseltä puolelta, ministeri totesi.
Ulla Järvi
Kuva: Lääkärilehti/arkisto