Ajan­kohtai­sta

Mitä EVO-rahoilla saatiin aikaan?

Kolmen miljoonan euron EVO-rahoituksella tuettiin Pirkanmaalla lähes 2 000 tutkimusjulkaisun ja 92 väitöskirjan valmistumista.

Suvi Sariola
Kuvituskuva 1
Kansikuva

Kolmen miljoonan euron EVO-rahoitus 153 tutkimushankkeelle tuotti kuutena seurantavuonna 1 899 kansainvälistä ja 83 kotimaista julkaisua sekä 92 väitöskirjaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä.

Pienin myönnetty määrä oli 4 300 euroa ja suurin 75 000 euroa.

Lähes kaikki tutkijat olivat seuranta-aikana julkaisseet rahoitushakemusta vastaavasta aiheesta ainakin yhden julkaisun. Vain kaksi tutkimusrahoitusta jäi käyttämättä, ja kuudelta tutkijalta ei ilmestynyt seuranta-aikana yhtään julkaisua.

Tutkijoista 38 oli julkaissut yli 10 ja 24 tutkijaa yli 20 julkaisua.

Lue myös

Tutkijoiden tuottavuudessa oli suuria eroja. Erot olivat suurimmat eniten julkaisseilla. Väitöskirjaprojektit valmistuivat todennäköisemmin suurissa kuin pienissä tutkimusryhmissä.

Lähde: Mukka M, Kaila M, Salo M. Esimerkkinä Pirkanmaan sairaanhoitopiiri – Mitä EVO-rahoituksella on saatu aikaan? Suom Lääkäril 2017;72:664–7.

Artikkeli julkaistaan Lääkärilehdessä 10/2017.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030