Miten Valvira valitsee pysyvät asiantuntijat?
Valviran uudet pysyvät asiantuntijat aloittavat työnsä joulukuun alussa. Terveydenhuollon alalla heitä on runsaat 250, joista suurin osa on lääkäreitä.
Mihin Valvira tarvitsee pysyviä asiantuntijalääkäreitä, lääkintöneuvos Markus Henriksson?
– Valviran omien virkamiesten asiantuntemus ei riitä kaikkien erikoisalojen valvonta-asioissa. Pyydämme pysyviltä asiantuntijoiltamme arvioita tehdäksemme mahdollisimman oikeellisia ratkaisuja. Lisäksi he auttavat valvontaan liittyvässä ohjauksessa. Asiantuntijat ovat myös aluehallintovirastojen käytössä.
Miten Valvira valitsee pysyvät asiantuntijansa?
– Valvira-asetuksen mukaan voimme kutsua pysyviksi asiantuntijoiksi neljäksi vuodeksi kerrallaan tunnetusti taitavia ja kokeneita henkilöitä, jotka edustavat viraston tehtävien kannalta merkityksellistä tieteellistä tai muuta asiantuntemusta.
– Pyydämme ehdotuksia asiantuntijoiksi muun muassa lääketieteellisiltä tiedekunnilta, erikoislääkäriyhdistyksiltä ja aluehallintovirastoilta. Käytämme myös omaa sidosryhmäasiantuntemustamme. Ehdotetut käydään läpi ja arvioidaan, ovatko he sopivia. Jos ehdotetulle on esimerkiksi kasautunut useita valvontaseuraamuksia, emme pyydä häntä. Myös suurta osaa edellisen kauden asiantuntijoista pyydetään tulevalle kaudelle. Eläkkeelle jääneitä emme pyydä.
– Asiakohtaisesti käytämme myös ad hoc -asiantuntijoita, koska aina ei pysyvistä asiantuntijoista löydy sopivaa tai esteetöntä.
Mitä tehtäviin kuuluu?
– Noin 2/3:aan kanteluasioista pyydetään asiantuntijalausunto. Poliisille annettaviin lausuntoihin se pyydetään lähes aina. Usein lausunto tarvitaan useilta erikoisaloilta. Asiantuntija saa käyttöönsä koko selvitysmateriaalin. Se, kuinka usein eri asiantuntijoille tulee lausuntopyyntöjä, vaihtelee suuresti.
– Pysyväksi asiantuntijaksi suostunut henkilö on velvollinen antamaan asiantuntija-apua Valviralle. Valvira maksaa lausunnoista STM:n palkkiotaulukon mukaan. Asiantuntijat eivät edusta organisaatiotaan, ja he tekevät työn vapaa-ajallaan.
Entä jos asiantuntijat ovat erimielisiä?
– Silloin Valvirassa ratkaistaan, mille näkemykselle ja perusteluille annetaan eniten painoarvoa. Tässä vaaditaan Valviran omaa sisäistä asiantuntemusta.