MRSA:n torjuntaan mittavat lisäresurssit
Husin hallitus esittää valtuustolle työryhmän esityksen mukaisesti henkilöstön lisäämistä jo tämän syksyn kuluessa. Sisätautien ja kirurgian toimialoille tarvitaan MRSA:n torjuntaan vuositasolla yhteensä 5,7 miljoonan euron lisäresurssit. MRSA-potilaiden hoitoon tarvitaan tavanomaiseen nähden lähes kaksinkertainen hoitajamiehitys. Rahaa tarvitaan virkojen ohella myös seulontaan ja lisääntyneisiin lääkekuluihin. Lisäksi pitemmällä aikavälillä tarvitaan tilajärjestelyjä ja hoitoketjujen rakenteellisia muutoksia.
MRSA-tapauksia on tänä vuonna todettu useimmissa Husin alueen sairaaloissa, eniten Töölön ja Meilahden sairaaloissa sekä Helsingin kaupungin Malmin sairaalassa ja Espoon kaupungin Puolarmetsän sairaalassa. Töölön sairaalasta kaksi vuotta sitten leviämään lähtenyt kanta ei ole ainut, vaan viime aikoina jo puolet tapauksista on ollut muita kantoja. Epidemian leviämiseen ovat vaikuttaneet erityisesti tilanahtaus, potilassiirrot ja pula eristyspaikoista. Torjunnan perusperiaatteet ovat hyvä hygienia sekä altistuneiden ja infektoituneiden hoitaminen erillään muista potilaista.
Töölön sairaalaan tarvitaan lisää eristyspaikkoja, ja sen vuoksi toimintaa olisi mahdollisimman nopeasti siirrettävä muihin sairaaloihin, suunnitelman mukaan alkuvuodesta 2005. Työryhmän mielestä elektiivisiä ortopedisia leikkauksia voitaisiin tehdä muualla, osin ehkä ostopalveluina. Verisuoni- ja plastiikkakirurgian yksiköissä tarvitaan eriytetyt leikkauslinjat infektoituneille potilaille. Myös muihin sairaaloihin pitäisi järjestää altistuneiden ja infektoituneiden potilaiden kohortointiosastoja. Esimerkiksi Meilahteen tarvitaan kirurgian ja sisätautien yhteinen MRSA-osasto.
Uusiin sairaalarakennuksiin olisi jo suunnitteluvaiheessa varattava riittävästi eristyshuoneita ja sairaalainfektioiden torjumiseksi olisi pyrittävä yleensäkin vain 1–2 hengen potilashuoneisiin. Työryhmä esittää myös tupakkahuoneiden kieltämistä sairaaloissa, jotta MRSA ei pääse niissä leviämään potilaasta toiseen.
MARIANNE JANSSON