Ajan­kohtai­sta

Myös Eksote suunnittelee yt-neuvotteluja

Säästötavoite voi olla jopa 200 henkilötyövuotta.

Heli VäyrynenMinna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote suunnittelee yhteistoimintaneuvotteluja, jotka koskisivat kaikkia toimintoja ja koko henkilöstöä.

Henkilöstön vähennystarve saattaa olla noin 200 henkilötyövuoden kustannuksia vastaava määrä, mutta tämä täsmentyy, kun säästökohteet on kartoitettu.

Jo tehdyt säästötoimenpiteet eivät riitä. Alueen väestön palvelutarve kasvaa eikä kustannusten nousuun ole odotettavissa nopeaa käännettä.

Eksoten tulos on jäämässä tänä vuonna merkittävästi alijäämäiseksi. Syyskuussa tehdyssä koko vuoden ennusteessa alijäämän suuruudeksi ennakoidaan 6,7 miljoonaa euroa.

Toimintaedellytysten turvaaminen edellyttää kustannusrakenteeseen noin 9 miljoonan euron talouden sopeuttamistoimenpiteitä syyskuussa 2019 tehtyyn vuosiennustetasoon verrattuna.

Taustalla vaikuttaa myös kuntayhtymän omistajakuntien taloudellinen tilanne.

Päätös yt-neuvottelujen aloittamisesta tehdään hallituksen seuraavassa kokouksessa.

Tänä vuonna yt-neuvotteluja on käyty useassa sairaanhoitopiirissä.

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite päätti maanantaina aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Myös Kainuun sote suunnittelee neuvotteluja, kertoo Kainuun Sanomat.

Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymässä Kymsotessa neuvottelut päättyivät kesällä.

Lue myös

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä helmikuussa alkaneet neuvottelut ovat edelleen kesken. Neuvottelut ovat kesken myös Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä sekä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essotessa.

Myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on käyty tänä vuonna yt-neuvotteluja.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030