Oikeuden päätös: THL irtisanoi lääkärin laittomasti
Ylilääkäri Anni Virolainen-Julkunen on huojentunut KHO:n ratkaisusta.
Ylilääkäri Anni Virolainen-Julkusen irtisanominen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta vuonna 2012 oli laiton, käy ilmi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta.
KHO hylkäsi huhtikuussa THL:n valituksen virkamieslautakunnan aiemmasta päätöksestä, jonka mukaan irtisanominen oli virkamieslain vastainen.
Ylilääkärin tehtävien ei osoitettu vähentyneen, eivätkä THL:n esittämät irtisanomisen perusteet olleet virkamieslain mukaisia. Lisäksi THL oli laiminlyönyt mahdollisuudet sijoittaa Virolainen-Julkunen uusiin tehtäviin.
KHO velvoitti THL:n korvaamaan Virolainen-Julkusen oikeudenkäyntikulut KHO:ssa.
Lääkärilehti kirjoitti tapauksesta vuonna 2014, kun KHO:n käsittely oli kesken. THL irtisanoi Virolainen-Julkusen tuotannollis-taloudellisiin syihin ja yksikön uudelleenjärjestelyyn vedoten. Virolainen-Julkunen riitautti asian, koska piti irtisanomisen perusteita epäasiallisina ja laittomina.
"Pitkä ja kallis prosessi"
Anni Virolainen-Julkunen on huojentunut KHO:n päätöksestä.
– Pitkä ja kallis prosessi, mutta lopulta oikeus päätti asian näin. On olemassa pelisäännöt, joita myös valtion työnantajien pitää noudattaa, hän toteaa.
Virolainen-Julkunen sai paljon kannustavaa palautetta prosessin aikana. Moni piti tärkeänä, että hän rohkeni kyseenalaistaa irtisanomisen taustat ja että se oli uutisoitu.
– Oli kuitenkin surullista päättää mielenkiintoinen tutkijan työ näin. Ymmärrän hyvin pitkälle koulutettujen ja työstään innostuneiden asiantuntijoiden ahdinkoa sekä valtion tutkimuslaitoksissa että yliopistoissa. Kun taloustilanne on tänään kireämpi kuin neljä vuotta sitten, on entistä tärkeämpää harkita tarkkaan, ketä irtisanotaan ja millä perusteilla. Kenen etu on häätää kalliisti koulutetut asiantuntijat pois valtion palveluksesta?
Virolainen-Julkunen työskentelee nykyisin sosiaali- ja terveysministeriössä.