Lehti 34: Ajan­kohtai­sta 34/2017 vsk 72 s. 1766

Opiskelija­määrien kasvu tuntuu opetuksessa

Opettajat miettivät päivittäin keinoja, joilla opetuksen laatu saadaan säilymään.

Miia Soininen
Kuvituskuva 1
Kansikuva

Opiskelijamäärien lisäys pari vuotta sitten tuntuu opetuksessa, arvioidaan lääketieteellisissä tiedekunnissa.

Vuonna 2015 tiedekuntien aloituspaikkoja lisättiin ennätykselliseen 730:een. Tuolloin opetusryhmien koot olivat suurimpia Oulun yliopistossa ja pienimpiä Tampereella.

Yleislääketieteen kliininen opettaja Essi Varkki Oulun yliopistosta katsoo, että potilaiden kohtaamista ja toimenpiteitä ei pääse harjoittelemaan enää yhtä paljon oikeissa tilanteissa.

– On selvää, että kun on enemmän opiskelijoita ja potilaita kuitenkin sama määrä, ryhmäkokoja tai ryhmien lukumäärää pitää kasvattaa. Se taas kuormittaa opettajaa. Terveyskeskustasoisia tutkimuspotilaita on hankalaa löytää kaikille.

Oulussa yleislääketieteen alalla on ollut vaikeuksia saada harjoittelupaikkoja, koska terveyskeskukset eivät voi ottaa enempää opiskelijoita.

Varkin mukaan opetushenkilökunta ei pitänyt päätöksestä lisätä opiskelijamääriä. Opettajat ovat nyt saaneet pohtia, miten opetusta voitaisiin organisoida uusilla tavoilla niin, että sen laatu ei kärsi.

– Olemme yrittäneet löytää erilaisia ratkaisuja. Toiminta ei saa jumittua. Sairaalapuolella on varmasti jouduttu tekemään paljon kompromisseja, Varkki sanoo.

"Kekseliäisyyttä vaaditaan"

Tampereen yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan koulutusjohtaja Juhani Jääskeläinen toteaa myös, että kasvanut opiskelijamäärä tuntuu ja opetushenkilökunta miettii päivittäin keinoja opetuksen laadun ylläpitämiseksi.

– Se vaatii kekseliäisyyttä. Tähän mennessä olemme onnistuneet kohtuullisesti. Olemme saaneet hieman lisää resursseja, mutta emme niin paljon kuin sisäänottojen lisäyksestä keskusteltaessa luvattiin, hän sanoo.

Tiedekunnassa katsotaan, että pienryhmässä voi olla enintään 10 opiskelijaa. Kliinisessä vaiheessa ryhmä jaetaan tarvittaessa pienempiin osiin. Ryhmäkokojen kasvu on estetty lisäämällä ryhmien määrää ja kehittämällä oppimismenetelmiä.

– Haastetta on aika lailla. Kun ryhmäkoko pidetään pienempänä, opetuskertoja tulee enemmän ja se tuntuu opetushenkilökunnan työmäärässä.

Apua uusista opetusmenetelmistä

Varkki ja Jääskeläinen näkevät muutoksessa myös hyvää. Opetuksen tukena käytetään yhä enemmän digitaalista aineistoa.

Lue myös

– On positiivista, että pakostakin on jouduttu ottamaan opetuskäyttöön enemmän e-learningia, verkkokursseja ja videoita. Se tuo joustavuutta opiskelijalle, Essi Varkki sanoo.

Tampereella on otettu käyttöön team-based learning -menetelmä, jossa digitaaliset ennakkotehtävät ja ryhmätyöskentely valmistavat opiskelijan esimerkiksi haavan suturaatioon. Opettajan aikaa säästyy ja ryhmäkoko voi olla suurempi.

Lääkäriliitto käynnistää syyskuussa opiskelijoille kyselytutkimuksen, jossa kartoitetaan muun muassa näkemyksiä opetuksen resursseista.

"Yritämme löytää ratkaisuja. Toiminta ei saa jumittua."

Essi Varkki

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030