Ajan­kohtai­sta

Orion haastoi lääkeyhtiöitä oikeuteen Yhdysvalloissa

Yhtiö puolustaa tuottoisan Parkinson-lääkeensä patenttia.

Lääkeyhtiö Orion on haastanut Sun Pharmaceutical Industries ja Sun Pharmaceutical Industries Limited -yhtiöt oikeuteen Yhdysvalloissa. Orion puolustaa Stalevo-lääkkeensä patenttia, sillä yhtiöt pyrkivät tuomaan markkinoille sen geneerisiä versioita.

Karbidopaa, levodopaa ja entakaponia sisältävä Stalevo on Orionin alkuperälääke Parkinsonin tautiin. Orionin lisenssikumppani Novartis markkinoi sitä Yhdysvalloissa yksinoikeudella.

Oikeudenkäynnin aloittaminen tuo Orionille 30 kuukauden jakson, jonka aikana Yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA ei voi hyväksyä Sun-yhtiöiden myyntilupahakemusta. Hyväksyntä samana aikana edellyttää Orionin häviämistä oikeudenkäynnissä.

Orion on viime kuukausina saanut muutakin päänvaivaa Parkinson-lääkkeistään. Yhtiö ilmoitti elokuussa, että geneerisiin lääkkeisiin keskittynyt yhtiö hakee FDA:lta lupaa valmistaa entakaponia sisältävää Comtan-lääkettä.

Parkinson-lääkkeet ovat olleet Orionille tuottoisia. Viime vuonna ne toivat reilun neljänneksen koko yhtiön liikevaihdosta. Tähtituotteita ovat juuri Stalevo ja Comtan.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030