Lehti 48: Ajan­kohtai­sta 48/2007 vsk 62 s. 4492

Osa rinnakkaislääkkeistä jää pois Pharmacasta

Suvi Sariola

nOsa rinnakkaislääkkeistä jää ensi vuonna kokonaan pois perinteisestä Pharmaca Fennicasta. Pois jää Rinnakkaislääketeollisuus ry:n puheenjohtajan Mika Käyhkön mukaan useita satoja kauppanimiä.

Rinnakkaislääketeollisuus aikoo viedä poisjäävien valmisteiden tuoteselostetiedot tietokantaan nimeltä www.laakeohje.fi. Tuoteselostetiedot löytyvät ensi vuonna myös esimerkiksi Terveysportista.

- Meidän liiketoimintamme syke on nopeampi kuin alkuperäisteollisuudessa. Usein käy niin, että lanseeraamme tuotteen, mutta se ei enää ehdi Pharmaca Fennican seuraavaan paperiversioon. Olemme todenneet, että on tärkeämpää päästä nopeasti sähköisiin järjestelmiin, hän perustelee ratkaisua.

- Lääketurvallisuuden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että kaikki valmisteet olisivat yhdessä ja samassa tietokannassa ja kirjassa, sanoo puolestaan Pharmaca Fennicaa julkaisevan Lääketietokeskuksen toimitusjohtaja

Erkki Alanko

.

- Vaikka elektronisia versioita käytetäänkin melko paljon, niin arkityössään lääkärit kuitenkin käyttävät hyvin usein Pharmaca Fennican kirjaversiota. Loppukäyttäjän kannalta on harmillista, jos tieto ei löydy yksistä kansista Alanko sanoo.

Lue myös

Poisjäävien valmisteiden osuus on hänen mukaansa noin 8 % tämänvuotisen Pharmacan valmisteista. Silti valtaosa geneerisistä lääkevalmisteista jää yhä Pharmacaan, koska ne Lääketeollisuus ry:n jäsenet, joilla on geneerisiä valmisteita, eivät vedä tuotteitaan pois.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030