Lehti 19: Ajan­kohtai­sta 19/2014 vsk 69 s. 1369

Oulun yliopisto muuttaa lääkärien toimenkuvia

Ulla Järvi

Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa opetustehtävissä työskentelevien lääkärien työnkuvien muutokset jatkuvat yt-neuvottelujen jälkeen. Kokoaikainen yliopistotyö saattaa muuttua yhteisvakanssiksi yliopistosairaalan kanssa. Opetus- ja tutkimustyö muuttuu osa-aikaiseksi ja pääosa palkanmaksusta siirtyy sille organisaatiolle, jolle suurin työtuntimääräkin tehdään.

- Nämä muutokset tehdään pitkällä aikajänteellä työntekijälähtöisesti. Yliopistosairaalan, oppiainejohtajan ja jokaisen opettajan kanssa neuvotellaan erikseen, vakuuttaa lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Kyösti Oikarinen.

Yliopiston hallitus päätti yt-neuvottelujen pohjalta vähentää 122 henkilöä vuoden 2015 loppuun mennessä. Lääketieteelliseen tiedekuntaan leikkaukset osuvat erityisen kovina: säästettävää on 27 henkilötyövuoden verran.

- Lääketieteen opetus ja tutkimus ovat säästökohteina sekä täällä Oulussa että Itä-Suomen yliopistossa. Voidaankin aiheellisesti kysyä, mikä uudessa yliopistolaissa meni pieleen. Miksi muita tieteenaloja kalliimmista tutkinnoista ei korvata kustannuksia, kun vastaamme ministeriön tilaukseen tuottaa riittävästi lääkäreitä?

Lue myös

Dekaani muistuttaa myös, että Suomen reuna-alueita palvelevista yliopistoista pitäisi valmistua itsenäiseen työskentelyyn valmiimpia lääkäreitä. Itä- ja Pohjois-Suomessa vastavalmistuneella lääkärillä tai hammaslääkärillä ei ole samanlaista mahdollisuutta vanhemman kollegan opetukseen ja tukeen kuin etelässä.

- Periaatteessa kyse on siitä, kuka Suomessa vastaa lääkärien koulutuksesta. Jos yliopistoille ei anneta tarpeeksi resursseja, kunnissa joudutaan huolehtimaan lääkärien koulutuksen viime silaus, Oikarinen toteaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030