Lehti 25-32: Ajan­kohtai­sta 25-32/2014 vsk 69 s. 1854

Päihdehuolto harppasi eteenpäin Kokkolassa

Juha-Pekka Honkanen

Päihdekeskuksen avaaminen muiden terveyspalveluiden vierelle näkyy Kokkolassa laadukkaampana päihdehuoltona, uskoo terveyskeskuksen ylilääkäri Anne Linna.

Kokkolan terveyskeskuksen, keskussairaalan ja yhteispäivystyksen viereen avattiin viime syksynä Päihdekeskus Portti, joka kokoaa yhteen hajallaan olleet päihdepalvelut.

Rakennusten väliset yhdyskäytävät nopeuttavat hoitoa, kun päihdepotilaan somaattinen tila vaatii päivystyksellistä apua tai erikoissairaanhoitoa.

- Erikoissairaanhoitoon päästään yhdyskäytävää pitkin sen sijaan, että kuljettaisiin useita kilometrejä ambulanssilla, Linna kertoo.

Lisää lääkäripalveluita

Päihdehuolto on kehittymässä omaksi erikoisalakseen, jolla on siihen erikoistuva henkilökuntansa. Kokkolassa ei ollut aiemmin selviämisasemaa, vaan katko toteutettiin terveyskeskuksen vuodeosastolla.

- Se ei ole millään tapaa sopivaa niin muiden potilaiden kuin päihdepotilaidenkaan kannalta, Anne Linna sanoo.

Lue myös

Aiemmin päihdehuollon yksiköille tarjottiin lääkäripalveluita kahtena, kolmena päivänä viikossa. Nyt määrää on lisätty viiteen.

Portin suurimman potilasryhmän muodostavat alkoholiriippuvaiset. Opiaattivieroituksia on tehty viime syksyn jälkeen 20. Portissa vieroitetaan myös muista huumausaineista ja päihteistä.

- Uudet tilat merkitsevät riippuvaisille sitä, että heidän sairautensa on sairaus muiden joukossa eivätkä he ole toisen luokan kansalaisia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030