Lehti 23: Ajan­kohtai­sta 23/2019 vsk 74 s. 1480 - 1481

Päivystävien lääkärien hyvinvointi syyniin

Uusi tutkimushanke selvittää päivystävien lääkärien työhyvinvointia. 14 vuotta päivystänyt Aleksi Lahti tietää, että ylikuormitus hiipii salakavalasti.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1

Päivystyksen jälkeen uni on levotonta, kertoo anestesiologi Aleksi Lahti.

Päivystävien lääkärien työhyvinvoinnista ollaan kohta aiempaa viisaampia. Työterveyslaitos on aloittanut kattavan tutkimushankkeen, johon kerätään kaikki sairaalalääkärien työntekijäkohtaiset työtunnit 13 sairaanhoitopiiristä kymmenen viime vuoden ajalta. Tuntimäärät yhdistetään sairauspoissaoloihin, työtapaturmiin ja työhyvinvointikyselyjen tuloksiin.

– Aineistopuoli on kunnianhimoinen. Tällaista ei ole lääkäreistä käsittääkseni tehty aikaisemmin, sanoo Lääkäriliiton tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä, joka on mukana hankkeen ohjausryhmässä.

Vänskä odottaa etenkin uutta tietoa siitä, miten päivystys vaikuttaa lääkärien kuormittuneisuuteen pitkällä aikavälillä.

– Kyselytutkimuksilla ei päästä tuohon tarkkuuteen.

Pitkistä vuoroista on varoiteltu

Kaksivuotinen hanke on alkumetreillä, ja sopimuksia viimeisten sairaanhoitopiirien kanssa vielä tehdään. Tavoitteena on päästä aineistoon käsiksi syksyllä. Päivystyksen järjestäminen vaihtelee sairaanhoitopiireittäin, joten tarvetta useita alueita ja käytäntöjä kattavalle tutkimustiedolle on.

Etenkin pitkien päivystysvuorojen haitoista on varoiteltu. Jo vuonna 2002 Lääkärilehdessä julkaistussa katsauksessa todettiin, että 24 tunnin valvominen vastaa yhden promillen humalatilaa ja läpiyön valvominen rasittaa elimistöä sekä aiheuttaa selkeitä terveysriskejä. Katsauksessa suositeltiin, että niin pitkiä päivystysrupeamia ei pitäisi niiden rankkuuden vuoksi tehdä.

Vaikka vuorokauden mittaiset päivystysvuorot ovat vähentyneet, niitäkin edelleen osa lääkäreistä tekee. Yksi heistä on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri, osastonylilääkäri Aleksi Lahti Satasairaalasta Porista.

14 vuotta päivystänyt Lahti on huomannut, että palautuminen päivystyksestä kestää yli nelikymppisenä pidempään kuin nuorempana.

– Pitää kiinnittää huomiota siihen, miten elää ja palautuu.

Nykyään Lahti pitää päivystysvapaan tyhjänä kaikesta muusta ohjelmasta ja pyhittää sen levolle ja kevyelle liikunnalle. Nukkumaan hän menee aikaisin. Uni kyllä tulee mutta on levotonta.

– Seuraava työpäivä menee vielä hieman pökkelössä.

"Pysyy tatsi"

Vaikka päivystäminen on raskasta, Lahti ei luopuisi siitä kokonaan, vaan näkee sen kiinteänä osana anestesiologian ja tehohoidon erikoisalaa. Päivystysaikana eteen tulevien akuuttitilanteiden hoito edistää ammatillista osaamista; "pysyy tatsi".

Lue myös

Hän uskoo, että erikoisalalta hakeutuvat pois jo varhain lääkärit, jotka kokevat valvomisen liian rankkana ja joiden vuorokausirytmi häiriintyy helposti.

Lahden jaksamista edistää se, että raskaimpia teho-osaston päivystysvuoroja on pätkitty ja isoja viikkotuntimääriä kompensoidaan pidemmillä lomilla. Pisimmillään, eli niinä viikkoina, joihin kuuluu lauantaipäivystys, Lahti työskentelee noin 62 tuntia. Arkipäivystyksenäkin viikkotuntimäärä nousee noin 48 tuntiin.

Kun kaksilapsisessa perheessä molemmat vanhemmat päivystivät samaan aikaan, arki oli repaleista. He kuitenkin saivat palapelin toimimaan – sen aikaa, kun oli pakko.

– Vasta kun vaimo vaihtoi erikoisalaa, sitä huomasi, miten kuormittavaa arkemme oli ollut.

Ylikuormitus ja -väsymys hiipivät salakavalasti, myös nuoremmille lääkäreille, varoittaa Lahti. Nykyään hän tunnistaa itsestään vaaran merkit; epämääräinen ärtymys ja ahdistus kielivät siitä, että palautuminen on jäänyt vajaaksi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030