Lehti 8: Ajan­kohtai­sta 8/2016 vsk 71 s. 553

Polttoainetta sote-koneeseen

Jaana Ahlblad

Suomen hallituksen viime syksynä saavuttama sote-sopu näyttää taas törmäävän perustuslaillisiin ongelmiin. Järjestelmän remontti on kuitenkin saatava aikaan, joten työ jatkuu. Lääkäriliitto on mukana vaikuttamassa, ja liiton linjausten taustaksi kerättiin valtuuskunnan ajatuksia siitä, kuinka uudistus olisi viisainta toteuttaa.

40 valtuuskunnan jäsentä sai viime perjantaina pohdittavakseen viisi suurta teemaa: kuinka palvelutuotantoa monipuolistetaan, kuinka palvelut rahoitetaan, miten ne järjestetään ja tuotetaan, kuinka monikanavainen rahoitus yksinkertaistetaan ja miten palvelujen laatua mitataan.

Työryhmät pisteyttivät Lääkäriliiton terveyspolitiikan asiantuntijan Lauri Vuorenkosken kokoamat, Suomen hallituksen linjausten mukaiset vaihtoehdot miettimällä niiden painoarvoa terveyden edistämisen ja lääkärin työn näkökulmista.

Työryhmien mielestä sote-palveluja tulisi laajentaa niin sanotulla Ruotsin-mallilla, jossa yksityiset toimijat pääsevät mukaan julkisesti rahoitettuun järjestelmään, kun palvelutuotannon kriteerit määritellään. Palvelut rahoittaisi ensisijaisesti valtio, korvamerkityllä sote-verolla.

Palvelujen tuottaminen herätti paljon keskustelua. Tuotannon yhtiöittäminen itsehallintoalueiden omistamiksi yhtiöiksi nousi esiin yhtenä ratkaisuna.

Lue myös

Rahoitusta yksinkertaistettaisiin siten, että kun itsehallintoalueen tehtävät olisi määritelty, “raha seuraisi tehtävää". Asiakasmaksuja perittäisiin vain potilaita ohjaavassa tarkoituksessa. Yksikkökohtaisen laadun systemaattista mittausta ja tiedon hyödyntämistä pidettiin oleellisina tekijöinä työn kehittämisessä.

Sekä valtuuskunnan puheenjohtaja Mikko Pietilä että hallituksen puheenjohtaja Marjo Parkkila-Harju olivat tyytyväisiä päivän antiin. Selvää on, että harkitaanpa sote-alueiden määräksi ja muiksi raameiksi mitä tahansa, lääkärit haluavat edistää terveyden tasa-arvoa ja mahdollisuuden hoitaa potilaita parhaalla mahdollisella tavalla – kustannustehokkaasti.

› Lue myös pääkirjoitus, s. 545.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030