”On tämä sote iso uudistus”
Sote-uudistusta on kehuttu jo historialliseksi. Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja HeikkiPärnänen ja terveyspoliittinen asiantuntija Lauri Vuorenkoski päätyvät luonnehtimaan sitä "suurimmaksi terveydenhuollon uudistukseksi sitten kansanterveyslain".
- Vaikka vielä lukematon määrä yksityiskohtia on ratkaisematta, viiden sote-alueen muodostaminen nykyisten erityisvastuualueiden pohjalta on merkittävä uudistus, Pärnänen sanoo.
- Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon järjestämisvastuun integraatio tekee uudistuksesta yhden isoimmista terveydenhuollon muutoksista, joita itsenäisyyden aikana on tehty, huomauttaa Vuorenkoski.
Säästö on nousupaineen hellittämistä
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyy siis kunnilta viidelle sote-alueelle, joihin kaikkien kuntien on kuuluttava. Kuntien ja kuntayhtymien vastuulle jää varsinaisten palvelujen tuottaminen. Myös yksityiset yritykset tai kuntien liikelaitokset voivat toimia palveluntuottajina.
- Julkisen ja yksityisen palvelutoiminnan rajanveto pitää lakien valmistelussa pohtia ihan uudella tavalla, huomauttaa Heikki Pärnänen.
Uudistukselle asetetaan peruspalveluministerin johdolla toimiva parlamentaarinen seurantaryhmä. Hallituksen esityksen pitäisi ehtiä lausuntokierrokselle kesäkuussa ja eduskunnan käsittelyyn syysistuntokaudella.
Uusien sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavien sote-alueiden toiminta alkaisi aiempien suunnitelmien mukaan eli 1. tammikuuta 2017.
Mitä uudistus tarkoittaa käytännössä potilaiden, lääkärien ja muun henkilökunnan näkökulmasta, ei ole vielä nähtävissä. Pärnänen ja Vuorenkoski ovat kuitenkin toiveikkaita, että henkilökuntaa kuunneltaisiin uudistusten toteuttamisessa.
- Myös kuntalaisten äänen pitää kuulua silloin, kun sote-alueilla ratkaistaan, ohjaako toimintaa raha vai laatu, Pärnänen kommentoi.
Kuka ohjaa ja miten?
Viiden sote-alueen palvelujen järjestämistä on huomattavasti helpompi ohjata ja valvoa kuin nykyisten satojen kuntapohjaisten palveluratkaisujen. Ohjaus onkin yksi keskeinen ratkaistava kysymys.
- Ohjaus on erityisen tärkeää, koska sote-alueille joudutaan päättämään, millaiset palvelut kuntalaisille järjestetään, ja se on poliitikkojen vastuulla, painottaa Heikki Pärnänen.
Lauri Vuorenkoski arvioi, että vastikään asetetusta STM:n palveluvalikoimaneuvostosta tulee keskeinen palvelujen tason määrittelijä. Sen tehtävä on määritellä EU:n potilasdirektiivin mukaisen vapaan liikkuvuuden piiriin kuuluvat hoidot.
- Ohjauksen merkitys on keskeinen, jotta palvelujen alueelliset erot ja sosiaaliset terveyserot saadaan pienenemään, Vuorenkoski toteaa.
Näin sote rakentuu
Järjestämisvastuu: viisi sote-aluetta
➤muodostuvat nykyisten eritysvastuualueiden pohjalle
➤kuntayhtymämuotoisia
➤tilaavat sote-palvelut tuottajilta
➤jäsenkuntia edustavat poliittisesti valitut luottamushenkilöt
➤asiatuntijajohtajat vastaavat käytännön toiminnasta
Tuottamisvastuu: kunnat ja kuntayhtymät
➤voivat tuottaa sote-palveluja alueensa asukkaille
➤rahoittavat omaa ja sote-alueiden toimintaa
➤rahoitusosuus perustuu väestön määrään, ikärakenteeseen ja sairastavuuteen
➤kunnan on pakko kuulua johonkin viidestä sote-alueesta