Lehti 21: Ajan­kohtai­sta 21/2014 vsk 69 s. 1540 - 1542

Rohkea tutkimusidea menestyy rahoituskisassa

EU:n tutkimusrahoitusta on tarjolla uusille rohkeille tutkimusideoille. Hakemiseen on syytä panostaa aikaa ja vaivaa, sanovat rahoituskilvassa menestyneet suomalaistutkijat.

Anne Seppänen

Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n rahoituskilvassa menestyy uusi, rohkea tutkimusaihe, joka on hyödyksi koko Euroopalle.

- Nuoret tutkijat ovat olleet menestyksekkäitä ERC-haussa. He katsovat asioita uusin silmin, sanoo kansallinen ERC-yhteyshenkilö Maiju Gyran Suomen Akatemiasta.

Mentorointi ja kollegoiden sparraus auttavat menestymään tutkimusrahoituskilvassa. Suomen Akatemia toivoo, että Suomeen kehittyisi hyvä mentorointikulttuuri, jossa tutkimussuunnitelmaa voi näyttää kollegoille ja saada siihen kritiikkiä.

- ERC-hakemus paranee, kun pyytää siitä kommentit kollegoilta. Jokaisen pitäisi kerätä ympärilleen pieni kriittisesti kommentoiva rinki, kehottaa Gyran.

ERC-haku on kaksivaiheinen. Ensimmäisellä kierroksella arvioidaan hakijan ansioluettelo ja tutkimussuunnitelman lyhennelmä. Toiseen vaiheeseen päässeet kutsutaan Brysseliin haastatteluun.

- Hakeminen on hieman haastavampaa kuin kotimaiset haut, ja tutkimussuunnitelman tekemiseen tarvitaan enemmän aikaa, kertoo ERC-yhteyshenkilö Hannele Lahtinen.

Suomalaisten tutkijoiden haku ei yleensä kaadu CV:n puutteisiin, vaan tutkimussuunnitelmaan.

- Pahin kompastuskivi on ehdottaa jatkumoa vanhalle tutkimukselleen. ERC hakee uutta ideaa, ratkaisua ongelmalle, uutta menetelmää tai tutkimussuuntaa, Maiju Gyran kertoo.

Tärkeintä hyvä tutkimusidea

Myös molekyyligenetiikan professori Hannes Lohi Helsingin yliopistosta korostaa tutkimusidean tärkeyttä ja rohkeutta.

- Tutkimussuunnitelman täytyy olla huippukiinnostava ja koskettaa jotain olennaista lääketieteellistä ongelmaa, Lohi sanoo.

- Kannattaa olla rohkea. ERC:ssä haetaan uutta ja riskiä ottavaa ajattelua, uutta mallia tai uudenlaista metodia. Karsinta on kova ja myös tutkijan aikaisemmat näytöt arvioidaan.

- Hakuprosessissa on merkitystä, jos voi esittää alustavaa dataa, joka tukee hypoteesia.

Hannes Lohi sai nuoren tutkijan viisivuotisen ERC Starting Grant -tutkimusrahoituksensa vuonna 2010. Tutkimushankkeessaan hän pyrkii koirien geenejä tutkimalla ymmärtämään erilaisten ahdistuneisuushäiriöiden geneettistä taustaa.

- Koirilla on samoja sairauksia kuin ihmisillä ja niitä myös hoidetaan ihmislääkkeillä. Koira elää kanssamme samassa ympäristössä ja on sosiaalisesti kyvykäs kumppanimme, Lohi taustoittaa.

Taustahypoteesina on, että koska koirat ovat rotujen sisällä varsin sisäsiittoisia, niiden ahdistuneisuushäiriöille altistavat geenit löytyisivät helpommin. Ihmisten geenejä tutkittaessa tarvitaan jopa kymmenientuhansien potilaiden aineistoja, koirissa voi riittää muutaman sadan koiran aineisto.

Hakuvaiheessa Lohelle tärkeitä ovat olleet kollegoiden kommentit hakemukseen.

- Hyvä hakemus on ulkoasultaan tyylikäs ja siisti. Sen pitää olla huolellisesti kirjoitettu, sujuva, perusteltu ja helposti luettava. Asiaa havainnollistamaan voi laittaa kuvia ja graafeja, Lohi neuvoo.

Suunnitelma uusiksi

Yliopistotutkija Simo Saarakkalalla on kokemusta tuoreesta onnistumisesta ERC-haussa, mutta myös siitä, millainen hakemus ei menesty.

- Ensimmäisellä hakukerralla saamassani palautteessa tutkimussuunnitelmani arvioitiin näyttävän post doc -projektilta, jatkoprojektilta ilman suurta riskiä. En päässyt edes toiselle hakukierrokselle, hän kertoo.

Saarakkala otti palautteesta opikseen. Hän pani tutkimussuunnitelmansa uusiksi ja löysi siihen ERC-raatia miellyttävää riskinottoa ja innovatiivisuutta. Saarakkalalle myönnettiin ERC Starting Grant -tutkimusrahoitus viime elokuussa ja projekti alkoi helmikuussa. Saarakkala on pohjakoulutukseltaan fyysikko ja työskentelee Oulun yliopiston biolääketieteen laitoksella.

- Kokemukseni mukaan he haluavat riskinottoa. Se voi johtaa läpimurtoon - tai voi olla, ettei se johda mihinkään.

Saarakkalan tutkimuskohteena on nivelrikon diagnostiikka ja erityisesti kuvantamisen käyttö siinä. Tutkimusryhmässä kehitään uusia kuvantamistekniikoita kliiniseen diagnostiikkaan ja biokuvantamiseen, jossa kuvannetaan potilaalta otettuja kudosnäytteitä.

Saarakkala kypsytteli tutkimussuunnitelmaansa kuukausien ajan työn ohessa. Loppuvaiheessa hän käytti viikkoja sen kirjoittamiseen täysipäiväisesti.

- Kisassa ovat mukana Euroopan kovimmat tutkijat. Siinä ei menesty, ellei ole aikaa panostettavaksi hakemuksen kirjoittamiseen.

Tiukka haastattelu

ERC-haun toisen kierroksen haastattelun Brysselissä Simo Saarakkala uskoo muistavansa aina. Hänet haastettiin vastaamaan viisitoistahenkisen raadin edessä todella tiukkoihin omaa tutkimusta koskeviin kysymyksiin.

Hannes Lohi näkee haastattelutilaisuuden mahdollisuutena vielä hehkuttaa projektin merkitystä.

- Kymmenen minuutin esitystä kannattaa valmistella huolella. Epävarmuudelle ei ole tilaa. Omalla kohdallani raadin kysymykset olivat relevantteja, asiallisia ja ennakoituja.

Molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska arvioi, että haastattelu on monille suomalaisille hakemisen haastavin vaihe.

- Itsevarmuus, innostuksen näyttäminen, semmoinen asenne, että vitsit mä olen hyvä, antakaa mulle rahaa, on suomalaisille vaikeaa.

Apua voi saada Suomen Akatemian ja yliopistojen järjestämistä koulutuksista. Lisäksi Ivaska kehottaa keskustelemaan haastattelussa tai panelisteina olleiden kollegoiden kanssa näiden kokemuksista.

CV kuntoon

Johanna Ivaska on yksi harvoista tutkijoista, jotka ovat saaneet jo toisen viisivuotisen ERC-tutkimusmäärärahan. Toukokuun alussa hän aloitti viisivuotisen Consolidator Grant -projektinsa.

Ensimmäisellä hakukierroksella arvioijilla ei ole paljoa aikaa yhtä hakemusta kohden. Ivaska pitää tärkeänä, että CV:stä löytyvät ensi silmäyksellä omat saavutukset ja osoitukset siitä, että on tutkijanurallaan itsenäistynyt ja kykenee johtamaan omaa tutkimusryhmää.

- Hakemuksessa pitää tuoda esiin, että hakijalla on jokin uusi, jännittävä, jopa riskaabeli avaus. Toki sitäkin arvioidaan, onko se mahdollinen, joten realistinen täytyy olla.

Ivaska tutkii Turun yliopistossa sitä, miten solut liikkuvat ja mikä ero on normaalien solujen ja syöpäsolujen liikkumisen välillä. Solujen liikkuminen liittyy etäpesäkkeiden syntyyn syövässä.

ERC-haussa menestyneiden kollegoiden tuki on ollut suuri apu.

Lue myös

- Heidän hakemuksistaan sain kuvan siitä, mitä odotetaan. Myös itse olen jakanut omaa hakemustani kiinnostuneille, luvannut lukea tutkimussuunnitelmaa ja antaa kriittistä palautetta, Ivaska kertoo.

Euroopan tutkimusneuvosto ERC

Vuonna 2007 toimintansa aloittanut ERC (The European Research Council) rahoittaa tutkijalähtöistä perustutkimusta EU:n puiteohjelmassa.

ERC Starting Grant on tarkoitettu tutkijoille, jotka pyrkivät perustamaan itsenäisiä tutkimusryhmiä pian tohtorintutkinnon jälkeen. ERC Consolidator Grant tukee tutkijanuran keskivaiheilla olevia (7-12 vuotta tohtorintutkinnon jälkeen). ERC Advanced Grant taas on suunnattu tieteellisesti edistyneille tutkijoille iästä riippumatta.

Suomen Akatemiassa on tarjolla koulutusta ERC-haun haastatteluun. Myös yliopistot ovat heränneet tukemaan hakijoita järjestämällä koulutusta hakemuksen kirjoittamiseen.

http://erc.europa.eu/

ERC-rahoitusta tuplasti tarjolla

Euroopan tutkimusneuvoston tutkimusrahoituksen kokonaismäärä lähes tuplaantui siirryttäessä EU:n seitsemännestä puiteohjelmasta Horisontti 2020 -ohjelmaan vuoden alusta. ERC rahoittaa kaikkia tieteenaloja, ja rahoitus on tarkoitettu yksittäisille tutkijoille.

- Suomessa on paljon hyviä tutkijoita, jotka eivät ole vielä hakeneet ERC-tutkimusrahaa. Rahaa on tarjolla ja sitä kannattaa hakea, kannustaa kansallinen ERC-yhteyshenkilö Maiju Gyran Suomen Akatemiasta.

Yksittäiselle tutkijalle ERC:stä myönnettävä rahasumma on miljoonaluokkaa. Edellisestä puiteohjelmasta rahoitettiin 68 suomalaista tutkimushanketta. Hakijat voivat tutustua ERC:n verkkosivuilla siihen, mitä on aiemmin rahoitettu.

Toinen merkittävä rahoituskanava lääketieteelliselle tutkimukselle on samoin EU:n Horisontti 2020-ohjelmaan kuuluva Terveys, väestömuutos ja hyvinvointi -haaste. Siitä rahoitetaan eurooppalaisia tutkimuskonsortioita, joissa on mukana tutkimusryhmiä eri Euroopan maista.

- Tämä tutkimusrahoitusohjelma on haastelähtöinen: komissio osoittaa yhteiskunnallisia haasteita, joihin toivoo tutkijakunnalta innovatiivisia ratkaisuja. Lähestymistavan tutkijat saavat pitkälti itse määritellä, kertoo ohjelman kansallinen yhteyshenkilö Antti Hautaniemi Suomen Akatemiasta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030