1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Rokotetutkimuskeskus aloitti HUS:ssa
Ajan­kohtai­sta

Rokotetutkimuskeskus aloitti HUS:ssa

HUS:n ja Helsingin yliopiston MeVac-keskus viettää avajaisia huhtikuussa.

Rokotetutkimuskeskus aloitti HUS:ssa Kuva 1 / 1

HUS ja Helsingin yliopisto ovat perustaneet rokotetutkimuskeskuksen.

MeVac-keskus aloitti toimintansa vuoden alussa Meilahden sairaala-alueella Biomedicumissa. Virallisia avajaisia vietetään huhtikuussa.

Yksikköä johtaa Helsingin yliopiston infektiosairauksien professori Anu Kantele. Hän sanoo, että keskus vahvistaa HUS:n rokotetutkimusta ja -osaamista.

– HUS:ssa on tehty jo kauan rokotetutkimuksia siellä täällä eri yksiköissä, joita ei ole suunniteltu rokotteiden tutkimista varten. Nyt tarkoituksena on keskittää ja laajentaa toimintaa, Kantele sanoo.

Keskuksen ensimmäinen projekti on ollut paljon julkisuutta saanut Beninin ripulirokotetutkimus, joka aiotaan saattaa päätökseen huhtikuussa.

Kun Benin-projekti alkoi, tiloja ei ollut.

– Ripulirokotetutkimuksesta tehtiin keskuksen ensimmäinen virallinen projekti, ja sitä puuhatessa saimme järjestettyä ja sisään ajettua samalla monet MeVacin käytännöt.

Projekti on pyörinyt keskukselle remontoiduissa uusissa tiloissa jo lähes vuoden.

Rokotevalmistajat voivat tilata tutkimuksia

MeVacin tilat on suunniteltu nimenomaan kliinistä rokotetutkimusta varten, joten sinne on helppo sijoittaa tutkimuksia.

Keskuksessa tehdään sekä rokotevalmistajien tilaamia, että akateemisia, tutkijalähtöisiä tutkimuksia.

– Nyt kartoitetaan, millä tutkimuksilla jatketaan.

Benin-projektin rinnalla on käynnissä yksi pienempi tutkimus ja toinen on alkamassa.

HUS tarjoaa hyvät puitteet rokotetutkimukselle, sillä sen väestöpohjana on 2,1 miljoonan asukkaan suurpiiri.

– Perusterveiden lisäksi MeVacissa voidaan tutkia yliopistosairaalan erityisryhmien potilaita.

Lue myös

Rekrytoinnissa on mahdollista käyttää useita kanavia, kuten HUS:n potilasrekisteriä ja poliklinikoita, Helsingin yliopistoa tai HUS:n henkilökuntaa, jota on noin 24 000.

Tutkimussopimuksista ja taloudellisesta puolesta vastaa HYKS-instituutti.

Tällä hetkellä keskuksessa voidaan tehdä muita kuin faasi I -tutkimuksia.

Suomella on maailmalla erinomainen maine rokotetutkimusten mallimaana.

– Meillä on tehty vuosikymmenten aikana mittavia merkittäviä rokotetutkimuksia muun muassa Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksella ja professori Timo Vesikarin vetämässä Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksessa.

Kuva: Panthermedia

Kirjoittajat
Heli Väyrynen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Suomessa seulonta ei tavoita kaikkia

Kohdunkaulasyövän seulonnan peittävyys ei yllä Pohjoismaiden tasolle.

Kommentti
Eksote meni liian pitkälle

Etelä-Karjalan keskussairaalasta on tullut malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu jos lääkäripulaa ei hoideta ajoissa, kirjoittaa Pekka Nykänen.

Ajassa
Avi moittii Siun sotea

Siun sote sai kehotuksen huolehtia riittävästä henkilömiehityksestä.

Kommentti
Vain yhteistyö pelastaa terveyskeskuksen

– Nyt tarkkana, koska sitä saa mitä tilaa, toteaa Minna Mantila.

Ajassa
Haimasyöpä voisi löytyä aiemmin

– Sain vinkkejä opetustyöhön, kiittelee Johanna Arola Sigrid Jusélius Symposiumin antia.

Tieteessä
Milloin kaulavaltimoahtauman hoito on aiheellista?

Kajoavaa hoitoa vaativa ahtauma täytyy diagnosoida viiveettä.