Ajan--kohtai--sta

Ruskettumisesta luomia erittäin vaaleaihoisille

Melanoomariskin pienentämiseksi erittäin vaaleaihoiset lapset olisi suojattava ruskettumiselta, suosittaa tutkimus.

Ruskettuminen näyttäää lisäävän luomien muodostusta erittäin vaaleaihoisilla lapsilla. Yhdysvaltalaistutkimuksessa seurattiin kolmen vuoden ajan 131 erittäin vaaleaihoista ja 444 vaaleaihoista lasta, jotka olivat syntyneet vuonna 1998.

Tutkimuksen ulkopuolelle jätettiin punahiuksiset, joiden iholle tiedettiin aiempien tutkimusten perusteella muodostuvan vain hyvin vähän luomia tai muita värimuutoksia.

Erittäin vaaleaihoisilla ja niukasti ruskettuneilla luomien määrä oli kuusivuotiaana keskimäärin 15 kappaletta ja kahdeksanvuotiaana 22 kappaletta. Ruskettuneilla erittäin vaaleaihoisilla oli samanikäisinä keskimäärin 21/ 32 luomea tai muuta selvää värimuutosta.

Tummempi-ihoisten ruskettumisen ja luomien muodostuksen välillä ei ollut korrelaatiota.

Tutkijoiden mukaan ero auringolta suojattujen ja ruskettumaan päässeiden lasten luomien muodostuksen välillä on merkittävä. Se ei riippunut hiusten tai silmien väristä tai auringonvalon määrästä.

Tutkijat muistuttavat, että riippumatta siitä, onko luomien muodostuminen suorassa yhteydessä melanoomaan tai merkki geneettisestä alttiudesta melanoomaan tahi signaali UV-säteilyn vahingoittamasta ihosta, tulosten perusteella erittäin vaaleaihoisten lasten olisi vältettävä ruskettumista melanoomariskin pienentämiseksi.

Tutkimus julkaistiin JAMAn Archives of Dermatology -lehdessä.

Jaana Ahlblad

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030