Lehti 42: Ajan­kohtai­sta 42/2002 vsk 57 s. 4192

Sairaalat selvisivät suuronnettomuudesta hyvin

Heli Mikkola

Pääkaupunkiseudun sairaalat ja pelastushenkilöstö saavat kiitosta Myyrmäen pommi-iskussa loukkaantuneiden mallikelpoisesta hoitamisesta. Potilaat myös saatiin hoitoon niin nopeasti, että aikataulu kestää vertailun kansainvälisestikin ihan mihin tahansa tavoiteaikaan.

Vt. lääkintäpäällikkö Markus Torkki Töölön sairaalasta toteaa, että parantamisen varaa olisi ollut ainoastaan viestiyhteyksissä. Muun muassa Lasten ja nuorten sairaalassa kesti pitkään, ennen kuin saatiin varmuus, että potilaita ei enää tule.

- Kokonaisuuden onnistumisen kannalta avainasemassa oli tapahtumapaikalla tehty triage eli potilaiden luokittelu. Paikalla oli lääkäreistä ensimmäisenä MediHelin lääkäri ja sen jälkeen Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen ambulanssilääkäri, joiden toimintaa voidaan pitää erittäin onnistuneena.

- Hoitoon lähetettiin ensimmäisenä ne potilaat, jotka nopeasta hoidosta eniten hyötyivät, Torkki sanoo.

Potilaat myös jaettiin eri sairaaloihin jokseenkin niin kuin lääkintäpäällikön esikunnassa harjoituksissa tehdyissä suunnitelmissa oli varauduttu. Koska suuri osa loukkaantuneista oli lapsia, kovin kuormitus kohdistui lasten ja nuorten sairaalaan.

- Siellä käytiin lähellä sitä rajaa, mihin kapasiteetti riitti, mutta se riitti, Torkki toteaa.

Hälytyssoitto tavoitti lääkärit hyvin

Pääkaupunkiseudun sairaaloihin määrättiin onnettomuuden takia harvinainen suuronnettomuushälytys. Jos tilanne olisi osoittautunut vieläkin pahemmaksi tai pitkittynyt, sen tasoa olisi yhä voitu nostaa.

Esimerkiksi Töölöön hälytettiin päivystysaikana normaalisti paikalla olevien kolmen anestesialääkärin lisäksi vielä 11 anestesiologia, samoin ortopedian ja traumatologian erikoislääkäreitä hälytettiin paikalle ainakin kymmenen kolmen jo paikalla olleen lisäksi. Myös hoitohenkilökuntaa saatiin paikalle tarvittava määrä. Hoitajia tarvittiin paljon, koska potilaat olivat vaikeasti vammautuneita ja heidät tuotiin sairaalaan suurin piirtein yhtä aikaa.

- Oli erittäin ilahduttavaa nähdä, että tällaiseen ajankohtaan, perjantai-iltana, löytyi työvoimaa noinkin nopeasti. Tarvittavat lääkärit tulivat paikalle hälytyssoiton perusteella heti, ja tilannetta päästiin purkamaan nopeasti. Sitten hieman viiveellä alkoivat soitella ne lääkärit, jotka olivat kuulleet pommi-iskusta uutisista, ja soittivat ilmoittautuakseen tarvittaessa töihin. Tässä vaiheessa pahin rytinä oli kuitenkin jo ohi. Kuulin jälkikäteen myös, että jotkut muutkin olivat odotelleet hälytystä kotonaan, Torkki kertoo.

Tilanteen nopeus suurin ero harjoituksiin

Myös Lasten ja nuorten sairaalassa tilanne eteni nopeasti. Helsingin hätäkeskuksesta tuli hälytys klo 20.02 ja ambulanssi toi ensimmäisen potilaan melkein saman tien, 20.05. Kaikkiaan Lasten ja nuorten sairaalaan tuotiin kahdeksan lasta ja kaksi aikuista, jotka olivat lasten isiä. Lapsista yhtä elvytettiin tuotaessa, mutta tästä huolimatta hän menehtyi heti sairaalaan tultuaan.

Lue myös

- Yksi leikkaussali oli käytettävissä välittömästi, koska juuri alkamassa ollut leikkaus peruttiin. Näin ensimmäisenä tuotu, leikkaussalia saman tien tarvinnut potilas saatiin saliin klo 20.20, kertoo sairaalan valmiusjohtaja, lastenkirurgian erikoislääkäri Sari Pyörälä.

Pyörälän mukaan Lasten ja nuorten sairaala onnistui potilaiden hoidossa, koska kiireelliset elinsiirto- ja sydänleikkaukset pitävät henkilökunnan kiinni hälytystyön rutiinissa. Lääkärien ja hoitohenkilökunnan hälyttäminen päivystystiimin ulkopuolelta ei ole sairaalassa tavatonta. Harjoituksista tilanne silti poikkesi melkoisesti.

- Potilaat tulivat meille lyhyen ajan sisällä, melkein samalla ovenavauksella. Vaikka paikalle hälytetyt kirurgit, anestesialääkärit ja pediatrit tulivat paikalle varsin nopeasti, tilanne oli sellainen, että saman tien kun tulit päivystyspoliklinikalle, sait siitä potilaan hoidettavaksesi. Harjoituksissa ehditään perustamaan triage-ryhmä potilaita vastaanottamaan ovensuuhun, nyt kirurgitakapäivystäjä lajitteli potilaita yksin saatuaan ensimmäisen potilaan saliin, Pyörälä kertoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030