Samuli Saarni palaa Turkuun
Samuli Saarni palaa kotikaupunkiinsa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtoylilääkäriksi elokuun puolivälissä.
Samuli Saarni aloittaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärinä elokuussa.
– Olen valmistunut Helsingistä, mutta Turku on kotikaupunkini. Kun siellä avautui näin mielenkiintoinen tehtävä, oli vain haettava, toteaa Saarni.
Samuli Saarni työskentelee nyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian toimialan Helsingin klinikkaryhmän vs. johtajana.
Saarni kuvailee tulevaa tehtäväänsä mielenkiintoiseksi, mutta varmasti työntäyteiseksi. Sairaanhoitopiirin budjetti on pahasti alijäämäinen, ja menossa on suuria rakennushankkeita.
– Turussa on jo rakennettu uutta sairaalaa hyvin pitkälle, mikä turvaa yliopistosairaalan tulevaisuuden. Nyt vielä odotan sote-uudistukselta järkeviä ratkaisuja, joissa otetaan huomioon myös yliopistosairaaloiden erityisasema, Saarni sanoo.
Muutoin sairaanhoitopiirin ja sen aluesairaaloiden tulevaisuuteen hän varoo ottamasta kantaa ja toteaa tarvitsevansa perehtymistä ennen kannanottoja.
Hän tosin tunnustautuu muun muassa yhteispäivystyksen kannattajaksi, joten keväällä käynnistynyt ja vielä muotoaan hakeva TYKS:n yhteispäivystys saa häneltä varmasti tukea.
Millaisen johtajaylilääkärin sairaanhoitopiiri saa Saarnista, joka on sekä terveydenhuollon etiikan että sosiaalipsykiatrian dosentti?
– Etiikka on minulle keskeistä. Potilaiden hoidon tärkeys seuraa tästä ajattelusta. Jotta potilaita voidaan hoitaa hyvin, tarvitaan hyvä työilmapiiri ja sellaiset työolot, jotka tekevät sen mahdolliseksi. Käskyttämisellä ei luoda hyvää työilmapiiriä, luonnehtii Saarni johtamisideologiaansa.
Samuli Saarni valmistui valtiotieteen maisteriksi 2002, terveydenhuollon erikoislääkäriksi 2006 ja psykiatrian erikoislääkäriksi 2012. Hän väitteli lääketieteen tohtoriksi vuonna 2006 ja filosofian tohtoriksi 2010.
Ulla Järvi
Kuva: Kimmo Brandt