Sote-uudistus etenee eduskuntaan
Hallitus antoi sote- ja maakuntauudistusta koskevan esityksen eduskunnalle 2. maaliskuuta.
Manner-Suomeen perustettavien 18 maakunnan palvelukseen siirtyy yli 215 000 työntekijää kunnista, kuntayhtymistä ja valtion viranomaisista liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti, kertoo STM.
Hallitus esityksen mukaan uudet maakunnat perustetaan 1.7.2017 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy kunnilta maakunnille 1.1.2019 alkaen.
Kaikkiaan esitykseen sisältyy 34 lakia. Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, tuottamista, hallintoa, suunnittelua, rahoitusta ja valvontaa koskevat säännökset uudistetaan. Lähes 200 eri kunnallisen organisaation järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto siirretään maakunnille. Maakuntien alueellista yhteistyötä varten on lisäksi viisi yhteistyöaluetta.
Esityksen mukaan maakuntien on erotettava hallinnollisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen ja tuottaminen omassa toiminnassaan. Palvelujen tuottamisesta vastaa maakunnan liikelaitos, joka voi toteuttaa palvelut omana tuotantona. Sen lisäksi ne täydentävät omaa palvelutuotantoa yksityisiltä palvelujen tuottajilta hankittavilla palveluilla.
Valtion rahoitus ei esityksen mukaan laske nykyisestä, mutta tulevaa kustannusten kasvua hillitään. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä kustannukset ovat kolme miljardia euroa pienemmät kuin ne olisivat ilman uudistusta.
kuva: Sami Perttilä