STM: Valtakunnallisia koronarajoituksia lievennetään
Alueilla suositukset ja rajoitukset jatkuvat alueellisen epidemiavaiheen mukaisesti.
Koronan torjunnassa painotetaan jatkossa alueellisia rajoituksia ja suosituksia. Sosiaali- ja terveysministeriö päätti tiistaina, että koronaepidemian torjunnassa luovutaan valtakunnallisista toimenpidetasoista.
Vaikka toimenpidetasoista luovutaan, alueiden on edelleen noudatettava suosituksia ja rajoituksia alueellisen epidemiavaiheen mukaisesti. Hybridistrategiassa epidemia jaetaan kolmeen vaiheeseen, perustasoon, kiihtymisvaiheeseen ja leviämisvaiheeseen.
Muutokset ovat suurimpia kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla. Niissä voisi jatkossa avata julkisia tiloja, kuten kirjastoja ja museoita, sallia ulkotiloissa tapahtuvan ryhmäharrastustoiminnan ja järjestää yleisötilaisuuksia osallistujarajoituksin.
Kunkin alueen toimivaltaiset viranomaiset tekevät päätökset rajoituksista ja suosituksista harkintansa ja lainsäädännön perusteella.
STM on lähettänyt alueille ohjauskirjeen, jossa rajoituksista ja suosituksista kerrotaan tarkemmin.
Lapset ja nuoret ensin
STM painottaa, että alueiden viranomaisten laatimat omat suunnitelmat ovat tärkeitä rajoitusten hallitun purkamisen kannalta. Rajoitusten purkamisessa on otettava huomioon lapset ja nuoret ensin –periaate ja pidettävä kiinni terveysturvallisista toimintatavoista.
Alueelliset toimenpiteet ovat avainasemassa tartuntojen leviämisen estämisessä. Jos epidemiatilanne vaikeutuu, siihen on reagoitava nopeasti ja ennakoivasti ottamalla käyttöön tehokkaita ja epidemiologisesti tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä.
STM on käynnistänyt hybridistrategian toimintasuunnitelman päivittämisen.