Ajan­kohtai­sta

Suomalaisten ja venäläisten koululaisten allergioiden ja hengitystietulehdusten esiintymisessä merkittäviä eroja

Väitöstutkimuksen mukaan suomalaiset koululaiset sairastavat hengitystulehduksia venäläisiä vähemmän.

Filosofian maisteri Timo Huggin väitöstutkimuksen mukaan allergiat ovat yleisempiä suomalaisilla koululaisilla, kun taas allergisten venäläisten koululaisten oireet ovat vaikeampia. Tutkimuksessa havaittiin myös, että suomalaiset koululaiset sairastavat hengitystietulehduksia venäläisiä vähemmän.

Allergioiden ja hengitystietulehdusten esiintymistä sekä asuinympäristön riskitekijöitä selvittävä kyselytutkimus tehtiin Imatran ja Svetogorskin kaupungeissa vuonna 2003. Tutkimusväestö koostui 512 suomalaisesta ja 581 venäläisestä 7–16-vuotiaasta koululaisesta.

Suomalaisten koululaisten, jotka altistuivat vanhempien, erityisesti äidin, runsaalle tupakoinnille, astmariski oli suurentunut. Tutkimuksellisesti uusia havaintoja olivat allergisen silmän sidekalvotulehduksen sekä nuhakuumeen ja vanhempien tupakoinnille altistumisen välillä havaitut yhteydet. Suomessa koiran pitäminen sisätiloissa vähensi astman riskiä, kun taas Venäjällä kissa-altistus lisäsi koululaisten riskiä sairastua astmaan.

Lisää voimavaroja tulisi suunnata passiiviselle tupakoinnille altistumisen vähentämiseen, erityisesti yksilön kehityksellisesti herkkien varhaisvaiheiden aikana ja kansallisten altistuserojen terveysvaikutusten selvittämiseen.


Filosofian maisteri Timo Huggin väitöskirja Exposure to environmental tobacco smoke, animals and pollen grains as determinants of atopic diseases and respiratory infections tarkastettiin 26.9.2009 Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030