Ajan­kohtai­sta

Suomeen ei ole tuotu Modernan koronarokote-erää, jota epäillään tuotevirheestä

Japanissa selvitetään kahta kuolemantapausta.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Euroopan lääkevirasto Ema selvittää Modernan Spikevax-koronarokotteeseen liitettyä tuotevirhe-epäilyä. Asiasta tiedottaa Fimea.

Epäpuhtauksia mahdollisesti sisältäviä eriä ei ole tämänhetkisen tiedon perusteella ole tuotu Suomeen eikä muualle Eurooppaan.

Ongelma ei koske niitä tuotantolinjoja, joilla EU-alueelle tuotavat erät valmistetaan.

Näyttöä ei ole

Japanissa kaksi ihmistä on kuollut saatuaan toisen annoksen Modernan koronarokotetta. Japanin terveysministeriön tiedotti asiasta lauantaina. Asiasta uutisoi uutistoimisto Reuters.

Japani on nyt keskeyttänyt 1,6 miljoonan rokotteen käytön.

Lue myös

Japan Times kirjoittaa, että rokotteissa epäillään olevan metallihiukkasia. Kuolleet miehet olivat 30- ja 38-vuotiaita perusterveitä miehiä. He olivat saaneet rokotteensa samasta erästä.

Modernan ja japanilaisen rokotteen jakelijan Takedan yhteisen lausunnon mukaan on tärkeää tehdä virallinen selvitys asiasta, mutta toistaiseksi ei ole mitään näyttöä siitä, että kuolemat olisivat johtuneet rokotteesta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030