Ajan­kohtai­sta

Suomen poikkeava koronamuunnos mahdollisesti Nigeriasta

Variantti ei vaikuta leviävän herkemmin tai aiheuttavan vakavampaa tautia.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Suomesta helmikuussa löytynyt poikkeava koronavirusvariantti on lähtöisin ulkomailta, mahdollisesti Nigeriasta.

Helmikuussa Suomesta löytynyttä uutta koronaviruksen muunnosta, jota tuossa vaiheessa pidettiin uniikkina ja nimettiin alustavasti Fin-796H-variantiksi, on raportoitu harvalukuisena myös muualta maailmasta. Variantin kansainvälinen nimi on B1.1.318.

Löydökset viittaavat mahdollisuuteen, että kanta olisi peräisin Nigeriasta. Tähän mennessä variantti on varmistettu sekvensoimalla seitsemältä potilaalta Suomessa ja yli 170 potilaalla muualla maailmassa. Suomessa tehdyn havainnon jälkeen varianttia on raportoitu Nigerian lisäksi Britanniasta, Norjasta, Sveitsistä, Saksasta ja Japanista. Nigerian löydökset ovat osin näytteistä, jotka on otettu jo tammikuussa, joten ne ovat Euroopan löydöksiä vanhempia.

Variantin leviämistä seurataan

B.1.1.318‐variantilla on sama E484K‐mutaatio kuin eteläafrikkalaisella ja brasilialaisella varianteilla. Tähän mutaatioon on liitetty koronavirusrokotteen heikompi teho näiden varianttien aiheuttamaa koronatautia vastaan. Vielä ei tiedetä, miten rokotteet ehkäisevät B.1.1.318-muunnoksen aiheuttamaa tautia.

Lue myös

Variantti ei vaikuta poikkeuksellisen herkästi leviävältä eikä tämänhetkisen käsityksen mukaan aiheuta poikkeavaa taudinkuvaa. Variantin mahdollista leviämistä Suomessa kuitenkin seurataan, tiedottavat Vita Laboratoriot Oy ja Biotekniikan instituutti.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030