Sydänfilmissä todettu uusi poikkeavuus ennustaa suurempaa sydänkuoleman vaaraa
Suomalainen tutkijaryhmä on löytänyt uuden EKG-poikkeavuuden, ns. varhaisen repolarisaation, sydämen alaseinän kytkennöissä. Poikkeama esiintyi kolmella henkilöllä tuhannesta tutkitusta.
Niillä, joilla todettiin varhainen repolarisaatio, oli yli kolminkertainen sydänkuoleman vaara ja miltei nelinkertainen äkillisen sydämenpysähdyksen vaara. Löydetty EKG-poikkeavuus ennusti sydänkuolleisuutta paremmin kuin tupakointi, veren kohonnut kolesterolipitoisuus tai kohonnut verenpaine.
Tutkimuksessa selvitettiin 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa tutkittujen henkilöiden pitkäaikaisennustetta suomalaisessa ns. autoklinikka-aineistossa, johon on kerätty kattavasti eri puolilta Suomea yli 10 000 keski-ikäisen henkilön (keski-ikä 44 vuotta) terveystietoja,vaaratekijöitä ja kaikilta rekisteröidyt sydänfilmit.
Aineiston perusteella todettiin, että 30 vuoden seurannan aikanasydänperäisestä syystä oli kuollut yhteensä 1 969 henkilöä, joista äkilliseen sydämenpysähdykseen oli menehtynyt 795 henkilöä. Tutkijat eivät toistaiseksi tiedä, onko kyseessä periytyvä sydämen sähköiseen toimintaan liittyvä muutos vai liittyykö uusi löydös johonkin piilevään rakenteelliseen sydänvikaan.
Tutkimus toteutettiin Oulun yliopiston sisätautien klinikan kardiologian tutkimusryhmän, Päijät-Hämeen keskussairaalan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijoiden yhteistyönä.
Artikkeli Long-term Outcome Associated with Early Repolarization on julkaistu 16.11.2009 New England Journal of Medicine -lehdessä.
Kuva Pixmac