Sydänpotilaita muistutettava influenssarokotteen hyödyistä
Lancetissa julkaistu katsaus vahvistaa, että influenssa voi laukaista sydänkohtauksen, jolta rokote saattaisi sydänpotilaita suojata. Myös diabeetikkoja olisi syytä muistuttaa influenssarokotteen hyödyistä.
Väestötason tutkimukset osoittivat, että kuolleisuus sydäntauteihin ja sydänkohtauksiin kasvoi niinä aikoina, jolloin influenssavirus oli liikkeellä. Jopa puolessa kuolemaan johtaneiden influenssatartuntojen taustalla oli sydänsairaus.
Monet tutkimukset osoittivat, että influenssan ja sydänkohtausten välillä on selvä suhde. Neljä kahdeksasta ei-kokeellisesta tutkimuksesta osoitti, että influenssaa vastaan rokotetuilla oli suojaa sydänkohtausta vastaan. Kahdessa satunnaistetussa tutkimuksessa arvioitiin, että influenssarokote vähentää kardiovaskulaarisen kuoleman riskiä ja joidenkin sydänvaivojen vahvistumista.
Tutkijoiden mukaan on yleisessä tiedossa, että sydänkomplikaatioiden riski kasvaa influenssan aikana, mutta syytä sille ei tiedetä. On arvioitu, että influenssa aiheuttaisi akuutin ja vakavan tulehduksen, joka joillain potilailla aiheuttaisi hyytymiä sepelvaltimoihin.
Tutkijat muistuttavat, että vaikka influenssa on ainoa tartuntatauti, johon on olemassa rokote, riskiryhmissä rokotetta ei aina hyödynnetä: esimerkiksi Isossa-Britanniassa kroonisista sydänsairauksista kärsivistä vain 47 prosenttia otti influenssarokotteen kaudella 2008-9.
Tutkijoiden mukaan sydänpotilaita ja diabetestä sairastavia onkin muistutettava influenssarokotteen eduista.
Jaana Ahlblad