Ajan­kohtai­sta

Syntyvyys vähenee Brasiliassa tänä vuonna

Suositusta raskauden lykkäämisestä zikaviruksen takia on Brasiliassa todennäköisesti noudatettu, uskoo professori Marcos Dias. Osa hänen potilaistaan vietti raskausajan ulkomailla viruksen pelossa.

Jaana Ahlblad
Kansikuva
Kuvituskuva 1

Hieman yli 2 800 raskaana olevaa brasilialaisnaista on saanut tänä vuonna zikavirustartunnan kesäkuun alun tilastojen valossa. Nyt Brasiliassa on talvikausi, jolloin zikaa ja muita viruksia kantavia hyttysiä on vähiten. Todennäköisesti tartuntojen huippu on helmi-maaliskuussa, aivan kuten denguetartuntojenkin kohdalla, arvioi Suomessa vieraillut professori Marcos Dias.

Zikavirusepidemia alkoi Etelä-Amerikassa vuonna 2014. Sen jäljiltä Brasiliassa on todettu 1 551 mikrokefaliatapausta ja muita zikavirustartuntaan yhdistettyjä keskushermoston kehityshäiriöitä.

Raskaana olevia ja raskautta suunnittelevia on ohjeistettu suojautumaan hyttysiltä karkotteilla ja suojaavalla vaatetuksella. Raskautta on myös suositeltu siirtämään tuonnemmaksi, jos mahdollista.

– Tämä suositus tulee todennäköisesti näkymään Brasilian syntyvyysluvuissa tänä vuonna, professori Dias uskoo.

Helsingissä gynekologien ja synnytyslääkärien NFOG-kokouksessa puhunut Marcos Dias on koulutukseltaan synnytyslääkäri. Hän työskentelee Brasilian terveysministeriön alaisessa Oswaldo Cruz Foundationissa Rio de Janeirossa.

"Alku oli järkyttävää kaaosta"

Diasin mukaan tilanne zikaviruksen ympärillä on Brasiliassa nyt rauhoittunut, kun tietoa on kertynyt ja toimintasuunnitelma saatu laadittua, mutta edelleen eletään päivä kerrallaan.

Ensimmäiset viikot ja kuukaudet zikaviruksen ja mikrokefalian yhteyden löydyttyä syksyllä 2015 olivat Diasin mukaan kaoottiset.

– Raskaana olevat naiset halusivat tietoa, jota meillä ei ollut. Sekä huhut että jatkuvasti päivittyvä tieto levisivät internetissä salamavauhtia. Lääkärien puhelimet soivat taukoamatta, Dias sanoo.

Muutama Diasin omista raskaana olevista potilaista muutti useaksi kuukaudeksi Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin välttääkseen tartunnan riskin.

– Brasilia on suuri maa, jossa monenlaiset erot ovat merkittäviä. Siinä missä etelän suurkaupungin varakas ihminen voi matkustaa ulkomaille raskautensa ajaksi, pohjoisen maaseudun asukkaalla voi olla vaikeaa saada minkäänlaista terveydenhuoltoa, Dias muistuttaa.

Professori Dias toteaa, että Brasiliassa tehdään hartiavoimin töitä hyttysten vähentämiseksi, mutta tehtävä ei ole missään nimessä helppo. Rokotetta zikavirusta vastaan ei ole tulossa nopeasti, joten valistusta on jatkettava sinnikkäästi.

– Zikavirus on todettu vaaralliseksi raskauden aikana, ja virus tulee vielä tuottamaan vahinkoa, siitä emme pääse mihinkään.

Zikavirusta ja sen yhteisvaikutusta muiden virusten kanssa tutkitaan nyt satojen tutkimusryhmien voimin.

Olympiaurheilijat rauhallisin mielin

Rio de Janeirossa järjestetään elokuussa olympialaiset, joiden ajankohdan siirtämisestä zikaviruksen takia on keskusteltu. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan syytä kisojen lykkäämiselle ei ole.

Suomesta kilpailuihin on lähdössä noin 55 urheilijaa ja saman verran tausta- ja huoltojoukkojen väkeä. Tunnelma on rauhallinen, Olympiakomitean vastuulääkäri Maarit Valtonen sanoo.

– Zikaviruksesta ovat kyselleet lähinnä ne, joilla perheen perustaminen on lähiaikojen suunnitelmissa. Raskaana olevia ei kisamatkalle ole lähdössä, Valtonen kertoo.

Seksivälitteisen zikavirustartunnan ehkäisemiseksi urheilijoita on ohjeistettu käyttämään kondomia kahdeksan viikon ajan kotiinpaluun jälkeen, ennen kuin raskautta aletaan harkita.

Jos puoliso on raskaana, kondomia tulee käyttää loppuraskauden ajan. Jos miehellä todetaan zikavirustartunta, kondomia tulee käyttää puoli vuotta oireiden alkamisesta, ennen kuin raskautta suunnitellaan. Ohjeistus on THL:n suosituksen mukainen.

Hyttyskarkotteet pakataan mukaan

Brasiliaan lähteviä urheilijoita on ohjeistettu suojautumaan hyttysenpistoilta, ja hyttyskarkotteet pakataan Suomesta mukaan. Joukkueelle on tarjottu myös erilaista päällepuettavaa välineistöä.

Lue myös

– Olemme pitäneet maalaisjärjen mukana. Emme lähde kantamaan erilaisia härpäkkeitä ranteissa tai vyötäröllä. Kisajärjestäjä toimittaa huoneisiin pistorasioihin kytkettävät hyttyskarkottimet, Maarit Valtonen sanoo.

Valtosen mukaan zikavirusta enemmän ennaltaehkäisyssä korostuvat tavanomaiset hengitystieinfektiot ja turistiripuli, ja myös HIV-riski on pidetty esillä.

Liikuntalääketieteen erikoislääkäri, LT Maarit Valtosen lisäksi olympiatiimin terveysammattilaisten joukkoon kuuluu viisi muuta lääkäriä, kahdeksan fysioterapeuttia ja yksi psykologi.

– Olympialaisiin valmistautumisessa on ollut mukana useita lääketieteen asiantuntijoita, joiden panos on joukkueelle erittäin tärkeä, Valtonen lisää.

Suomessa zikavirusta ei pidetä yleisenä terveysriskinä. THL:n mukaan Etelä-Euroopassa epidemian puhkeamisen todennäköisyys on matala, ja jos tartuntoja ilmenee, ne jäävät pieniksi ja paikallisiksi. Erittäin vähäisenä pidetään myös sitä uhkaa, että suomalainen hyttynen alkaisi kantaa trooppista virustautia.

Lue lisää THL:n sivuilta.

Kuva: Fotolia

Uutista on päivitetty 20.6.2016 klo 11.26.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030