Pahalta näyttää, tokaisi lääkäri selin Elina Rosenqvistille, joka oli tullut jatkotutkimuksiin rintasyöpäseulonnan jälkeen. Rosenqvist on yksi niistä syöpäpotilaista, joille on jäänyt mieleen lääkärin tökerö tapa kertoa syövästä. Onneksi seuraavat lääkärit olivat mitä empaattisimpia.

- Jälkeenpäin olen miettinyt, että lääkäri ehkä vain sanoi vahingossa ääneen, mitä ajatteli. Ettei lause ollut niinkään kohdistettu minulle, turkulainen

Elina Rosenqvist

kertoo.

Muutaman vuoden takaisella vastaanottokäynnillä lääkärin töykeys kuitenkin järkytti.

- Olimme keskustelleet aivan asiallisesti, lääkäri oli ottanut paksuneulanäytteen, seisoi selin minuun ja sanoi: "Pahalta näyttää". Sitten hän vain selitti, että kyllä tämä syövältä näyttää ja leikkaus on edessä. Se oli hyvin kylmäkiskoista.

Rosenqvistin lähtiessä vastaanottohuoneesta, hoitaja tuli mukaan ja tyynnytteli häntä sanomalla, että lääkäri tekee työtä rutiininomaisesti eikä tarkoitus ollut niin paha, kuin miltä kuulosti.

- Hoitaja oli se inhimillinen tekijä siinä tilanteessa. Hän kertoi, mitä jatkossa tapahtuu, antoi yhteystiedot ja sanoi, että soittaa saa, milloin vain.

- Myöhemmin olen ajatellut, että tämä lääkäri tekee työtään liukuhihnalla päivät päästään. Hän ei kohtaa potilasta ihmisenä, vaan potilas on hänelle case. Onhan se aika ymmärrettävää, että lääkäri voi olla hyvä lääkärinä, mutta ei välttämättä hyvä ihmistuntija eikä vuorovaikutustaitoinen, Elina Rosenqvist miettii.

Kaikille oljenkorsi

Sen jälkeen tapaamistaan lääkäreistä Elina Rosenqvistilla on pelkkää hyvää sanottavaa. Hän muistaa suurella lämmöllä seuraavaksi tapaamaansa kirurgia, joka osasi luoda rohkaisevaa mielialaa.

- Kirurgi oli hyvin valoisa. Hänellä oli sellainen asenne, että nyt hoidetaan tämä rintasyöpä pois. Siitä syntyi luottavainen mieli.

Kaksi leikkausta, sytostaatti- ja sädehoidot läpikäynyt Rosenqvist kertoo suorastaan hämmästyneensä syöpäosaston lääkärien empaattisuutta. Aivan erityisesti hänen mieleensä on jäänyt, miten lääkärit usein kysyivät: "Miltä sinusta tuntuu?"

- Ensimmäisen ikävän kokemuksen jälkeen alkoivat lääkärissäkäynnit, joiden aikana tunsi olevansa ihminen, ei tapaus. Lääkärit tutkivat ja kyselivät, kommentoivat ja antoivat tietoa, kyselivät, miten jaksan. Koskaan ei ollut kiire.

Rosenqvist toivookin, että lääkäri osaisi lukea potilasta. Miten tilanne kerrotaan asiallisesti mutta ei töykeästi juuri tälle potilaalle, kun yksi potilas kaipaa paljon tietoa ja toiselle tieto ei mene lainkaan perille.

Tärkeää olisi luoda jollain tapaa optimistista ilmapiiriä.

- Ainahan se ei ehkä ole mahdollista, mutta minusta jokaiselle pitäisi antaa joku oljenkorsi, Rosenqvist sanoo.

Toinen vastaanottoaika diagnoosia varten?

Turkulainen

Kaino Tuominen

sai tiedon eturauhasyövästään seitsemän vuotta sitten. Sen jälkeen hän on miettinyt monta kertaa, miten syöpädiagnoosi pitäisi kertoa potilaalle.

Tuominen oli hakeutunut PSA-testiin työterveyshuoltoon rintasyöpään sairastuneen vaimonsa mieliksi. Etsiessään tietoja omasta sairaudestaan vaimo löysi tietoa myös eturauhassyövästä ja sai patistelluksi miehensä testiin työterveyshuoltoon.

Soitto työterveyshuollosta tuli samana päivänä, jona Tuominen oli vienyt vaimonsa rintasyöpäleikkaukseen: voisitko tulla vastaanotolle huomenaamulla.

- Siinä romahti kerralla, se oli niin kova paikka, Tuominen sanoo.

Sen jälkeen hän onkin miettinyt, voisiko syöpädiagnoosin kertomiseen varautua ennakolta varaamalla potilaalle rutiininomaisesti kaksi vastaanottoaikaa - toinen kokeita, toinen tuloksen kuulemista varten. Silloin potilas ei joutuisi kuulemaan diagnoosiaan puhelimessa.

Jos kyse ei olekaan syövästä, jälkimmäisen ajan voisi peruuttaa ja ilmoittaa tiedon potilaalle puhelimitse.

- Potilaita, jotka ovat saaneet tiedon puhelimitse, on paljon, Tuominen sanoo.

Syöpä tuli puun takaa

- Miehelle syöpä tulee aina puun takaa. Ilmeisesti niin käy naisellekin, mutta mies ei ole koskaan pystynyt käsittelemään tai ei ole halunnut käsitellä tällaista sairautta, miettii eturauhassyöpäpotilaiden vertaistukitoiminnassa nyt aktiivisesti mukana oleva Tuominen.

Diagnoosin kuultuaan monet potilaat eivät hänen mukaansa muista vastaanotolla käydyistä keskusteluista juuri mitään:

- Kun potilaalle on sanottu, että näytteistä on löytynyt syöpäsoluja, ei mitään mene enää perille. Vaikka potilas keskustelee, hän ei tosiasiassa muista siitä mitään.

Siksi olisikin tärkeää, että mukana on puoliso tai muu läheinen. Tuominen muistuttaa myös, että eturauhassyöpä, kuten rintasyöpäkin, on parisuhdesairaus.

- Potilas ei muista, mutta puoliso muistaa. Potilas ei kysy mitään, koska hänellä ei ole hyviä kysymyksiä, mutta puoliso kysyy ja tekee vielä ne ovensuukysymyksetkin.

Miten lääkärin sitten pitäisi valita sanansa diagnoosia kertoessaan?

- Oletan, että miehille ei niinkään ole ratkaisevaa se sananvalinta. Minulla on sellainen kuva, että miehet yleensä kestävän suoraan sanomisen. Tilastot ilmeisesti ovat aika hyviä antamaan kuvaa tilanteesta, Tuominen miettii ja muistuttaa, että potilaat käyvät aluksi hirvittävillä ylikierroksilla.

- Itse muistan ainoastaan lääkärin sanat, että hän lähtee matkalle, sinä odotat kuukauden, että tulee kutsu sairaalaan ja nähdään siellä.

Kuukausi tyhjän päällä

- Se on todella pimeä kuukausi, Tuominen kuvaa odotusaikaa jatkohoitoon.

- Potilas on paikkakunnasta riippuen täysin tyhjän päällä vajaan kuukauden sen jälkeen kun hän on kuullut diagnoosin. Minä lähdin Lappiin, hiihtelin ja mietin asioita.

- Jälkeenpäin olen miettinyt, että se on niin kova kuukausi monelle miehelle, että osa ei jatkohoitoon ehkä enää tulekaan.

Siksi potilas Tuomisen mielestä tarvitsisikin heti alkuvaiheessa vaikkapa lääkäriltä jonkinlaisen vinkin hakeutua vertaistukiryhmään kuulemaan muiden kokemuksia. Hän uskoo, että ratkaisu voisi olla edullinen lääkärinkin ajankäytön kannalta, kun potilas saisi tietoa myös muualta.

- Vertaistukiryhmät ovat hyviä ainakin miehille, koska harva suomalainen mies osaa siinä vaiheessa tehdä hyviä kysymyksiä mutta vertaistukiryhmässä kuitenkin saa tietoa. Silloin potilas pystyy jo vähän etukäteen päivittämään, miten tutkimukset etenevät. Kun uusia tutkimuksia sitten tulee, asia tuntuu edes hiukan tutummalta.

Älä täräytä diagnoosia

Kun lääkäri kertoo potilaalle tämän sairastavan syöpää, hänen pitäisi saman tien myös valaa öljyä laineille, sanoo Suomen syöpäpotilaat ry:n toiminnanjohtaja

Leena Rosenberg

.

- Samalla kun potilaalle kerrotaan faktat, hänelle pitäisi myös sanoa, että nyt sinua aletaan hoitaa.

Rosenbergin pitkän kokemuksen mukaan syöpädiagnoosin kertomiseen liittyy kaksi yleistä ongelmaa: diagnoosi ilmoitetaan puhelimitse tai kirjeitse ja se kerrotaan tökerösti. Monet potilaat ovat kokeneet, että lääkäri vain "täräytti" diagnoosin, ei katsonut silmiin, eikä antanut aikaa kysyä.

Rosenberg uskoo tökeryyden useimmiten johtuvan kiireestä ja lääkärin omasta ahdistuksesta tämän joutuessa kertomaan diagnoosin.

- Kun kyse on tällaisesta uutisesta, myös potilaan muistikuva sen kertomisesta voi olla väärä. Tosin kyllä niitä tökeröstikin kerrottuja diagnooseja on paljon, hän huomauttaa.

Puhelimitse tai kirjeessä diagnoosia ei pitäisi ilmoittaa. Jos odotettavissa on syöpädiagnoosi, potilaan olisi hyvä tulla vastanotolle jonkun läheisen kanssa.

Rosenbergin mukaan monet potilaat eivät muista lääkärin puheista juuri mitään sen jälkeen, kun ovat kuulleet diagnoosin. Monet eivät myöskään muista, mitä tekivät kuultuaan diagnoosin. Jossain vaiheessa he vain huomasivat olevansa kotona.

- Kun lääkäri kertoo diagnoosin, hän ikään kuin kaataa vesilasin pöydälle. Jottei potilas joutuisi kävelemään ulos niine hyvineen, hänen pitäisi päästä jonnekin, missä pöytä kuivataan: missä hän voi puhua sellaiselle ihmiselle, joka tuntee tilanteen, esimerkiksi sairaanhoitajalle, tai vain itkeä, Rosenberg sanoo.

Erittäin hyvin asia on hänen mielestään hoidettu Tallinnan syöpäsairaalassa. Siellä on joka päivä päivystämässä vertaistukihenkilö, entinen potilas, jonka luokse potilas voi mennä diagnoosin kuultuaan.

Rosenbergin mukaan syöpä aiheuttaa potilaille ja myös heidän ympäristölleen vielä paljon suuremman kriisin kuin muut vakavat sairaudet.

- Kunpa lääkäri saisi viestitetyksi potilaalle, että kyseessä on vakava sairaus, muttei sen vakavampi kuin muukaan vakava sairaus, ja että sitä voidaan hoitaa, niin kuin muitakin vakavia sairauksia, hän toivoo.

Asiasta lisää myös sivuilla 4607-8 ja 4644-5

Miten kertoa syöpädiagnoosi

- Ei puhelimitse, kirjeitse tai kierrolla

- Kerro diagnoosi potilaalle kahden kesken tai lähiomaisen läsnä ollessa

- Valmistaudu tilanteeseen

- Selitä yksinkertaisesti

- Anna tilaa kysymyksille ja tunteille

- Kerro jotain rohkaisevaa jatkohoidosta

- Kysy, onko kotona ketään tukena

- Anna potilaalle puhelinnumero, johon voi ottaa yhteyttä