Tampereen lääkäripäivät siirtyvät
Koronavirustilanne on aiheuttanut muutoksia moniin tilaisuuksiin.
Tampere-talolla vuosittain pidettävä koulutustilaisuus Tampereen lääkäripäivät on peruttu ensi viikolta koronavirustilanteen vuoksi.
– Tiukkojen selvitysten jälkeen on kansallisen edun nimissä päätetty, että Tampereen lääkäripäivät 2020 -koulutustilaisuutta ei järjestetä 18.–20. maaliskuuta, tapahtuman järjestäjät tiedottavat verkkosivulla.
Tapahtuma pyritään siirtämään myöhempään ajankohtaan.
Koronavirustilanne on aiheuttanut muutoksia moniin tilaisuuksiin.
Terveydenhoitajapäivät ja Sairaanhoitajapäivät on siirretty.
Terveydenhoitajapäivien oli määrä alkaa tänään torstaina Viking Mariellalla. Sairaanhoitajapäivät oli alun perin määrä järjestää 25.–26. maaliskuuta.
Kansallisen neurokeskuksen Neuro2020 Business meets Science -yritys- ja innovaatiotapahtuma siirretään maaliskuun lopusta viikolle 50 koronavirustilanteen vuoksi. Tampereen yliopisto kertoi, että Hervannan kampukselle 17. maaliskuuta pidettäväksi suunniteltu monikudosmallintamisen huippuyksikön esittelytilaisuus on peruutettu koronavirusohjeistuksen vuoksi.