Ajan­kohtai­sta

Terhikki olisi tukkinut valelääkärin tien

Karkkilan terveyskeskuksessa valelääkärinä toiminut 23-vuotias mies ei olisi päässyt töihin, jos opiskelijat olisi merkitty Terhikki-rekisteriin jo vuonna 2008.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/lukittu1.jpg

Terhikki-rekisteri olisi tukkinut 23-vuotiaan miehen tien Karkkilan terveyskeskuksen osastonlääkäriksi, jos siihen olisi merkitty opiskelijat jo vuonna 2008, lääkintöneuvos Pirjo Pennanen Valvirasta toteaa.

Lääketieteen, hammaslääketieteen ja farmasian opiskelijoita on merkitty terveydenhuollon ammattihenkilörekisteriin viime keväästä lähtien. Valvira kirjaa opiskelijan Terhikkiin hänen opintojensa ollessa niin pitkällä, että opiskelija voi tehdä alan töitä.

Karkkilassa lääketieteen opiskelijana esiintyneellä nuorukaisella ei ollut lääketieteen opintoja lainkaan. Hän oli pyrkinyt kahdesti opiskelemaan, mutta ei ollut läpäissyt pääsykokeita.

Töihin pyrkiessään mies oli esittänyt opintorekisteriotteen. Se oli kuitenkin väärennetty.

– Yliopiston rekisteriote on tietokoneajo. Sitä ei ole sen vaikeampi väärentää kuin mitä tahansa ATK-pohjaisia asiakirjoja, Pennanen huomauttaa.

Tarkistus työnantajan tehtävä

Uuden käytännön mukaan yliopisto toimittaa tiedot suoraan Valviraan, joka merkitsee Terhikkiin opiskelijan nimen ja osoitteen, yksilöintitunnuksen sekä opintojen suorittamisvuodet. Lääketieteen opiskelijat merkitään rekisteriin neljän opiskeluvuoden jälkeen, myös viiden vuoden opintojen täyttyminen ilmoitetaan Valviralle ja kirjataan.

– Jos asianomainen henkilö ei opiskele lääketiedettä, yliopistosta ei tietenkään tietoja Valviralle tule.

Terhikin myötä rekrytoija voi tarkistaa työnhakijan tiedot Valvirasta puhelimitse tai sähköpostitse. Kehitteillä on myös tarkistukseen tarkoitettu verkkopalvelu.

Tulevaisuudessa ja jo nyt valelääkäriksi värväytymisen ei siis pitäisi onnistua, jos työnantaja tarkistaa rekisteritiedot.

– Kaikkia ei vieläkään tarkisteta, eri toiminta-aloilla on suuria eroja, Pennanen toteaa.

Sirpa Kulonen
Kuva: Pixmac

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030