Terveyskeskuslääkärien ansiot polkevat paikallaan
Alalle on tullut paljon nuoria lääkäreitä, joiden palkkataso on keskimääräistä matalampi.
Terveyskeskuslääkärien keskimääräiset ansiot eivät ole kasvaneet sitten vuoden 2013, osoittaa Tilastokeskuksen kuntasektorin palkkatilasto. Päinvastoin, keskiansioissa näkyy hienoista laskua.
Tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä Lääkäriliitosta näkee kehityksen taustalla monia syitä. Alan sopimuskorotukset ovat olleet viime vuosina varsin matalia, ja lisäksi terveyskeskusten lääkärikunnassa on käynnissä rakennemuutos.
– Lääkäreitä jää joka vuosi aiempaa enemmän eläkkeelle. Samalla työmarkkinoille tulee paljon nuoria lääkäreitä, joiden palkat ovat keskimääräistä matalampia, Vänskä kuvailee.
Vuonna 2016 terveyskeskuslääkärin säännöllisen työajan palkka oli keskimäärin 6 223 euroa kuukaudessa. Kokonaisansio oli keskimäärin 6 535 euroa, puoli prosenttia vähemmän kuin vuonna 2015.
Vänskä huomauttaa, että terveyskeskusten lääkäritilanne on parantunut viime vuosina. Terveyskeskuksiin on rekrytoitu nimenomaan nuoria lääkäreitä ja sijaisia, joiden palkat eivät ole vielä nousseet alan keskitasolle.
Toisaalta monet kunnat ovat kärsineet viime vuosiin asti lääkärivajeesta. Tämä johti siihen, että terveyskeskuslääkärien palkat nousivat joillakin alueilla yli sopimuskorotusten.
– Nyt työvoimaa on tarjolla enemmän, joten palkkojen liukumat ovat pienempiä, Vänskä pohtii.
Osassa terveyskeskuksia on tehty viime vuosina paikallisia sopimuksia, joissa aiempaa suurempi osa lääkärien palkoista muodostuu suoriteperusteisesti. Tämäkin on saattanut Vänskän mukaan heikentää terveyskeskuslääkärien palkkakehitystä.
– Tilannetta on seurattava tarkasti tulevina vuosina.
Naisten ja miesten palkkaero kapeni
Terveyskeskusten nais- ja mieslääkärien palkkaero on viime vuosina hieman kaventunut. Naisten säännöllisen työajan ansio oli viime vuonna keskimäärin 6 152 euroa ja miesten 6 360 euroa, kun vuonna 2013 naiset ansaitsivat keskimäärin 6 209 ja miehet 6 642 euroa.
– Palkkaeroa selittää erityisesti mies- ja naislääkärien erilainen ikärakenne. Vanhemmista ikäluokista suurempi osa on miehiä, kun taas naisia on enemmän nuoremmissa ikäryhmissä, Vänskä huomauttaa.
Kuntatyönantajien mukaan kuntasektorilla työskenteli lokakuussa 2016 yhteensä noin 16 900 lääkäriä, hammaslääkäriä ja eläinlääkäriä. Tämä oli 1,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kokoaikaisesti työskentelevien terveyskeskuslääkärien määrä nousi yli sadalla lääkärillä eli 4,6 prosenttia edellisestä vuodesta.
Tulevaisuudessa yksityisten ja maakuntien sote-keskusten välille voi syntyä kilpailua osaavasta työvoimasta.
– Jää nähtäväksi, kuinka paljon lääkärit liikkuvat eri toimijoiden välillä ja miten tämä heijastuu palkkoihin.