Terveyskeskusten alasajo nosti kapinan Kainuussa
Hallinto-oikeus saa valituksia Kainuusta. Kainuulaismies ryhtyi jopa nälkälakkoon terveyspalvelujen puolesta.
Tapetilla ovat erityisesti Ristijärven ja Vuolijoen asukkaiden terveyspalvelut, sillä lääkäreiden vastaanotot loppuivat kuntien terveysasemilta lokakuun alussa. Tarjolla on vain hyvin rajattuja palveluja.
Juuri eläkkeelle jäänyt Ristijärven kunnanjohtaja Reijo Fredriksson uskoo, että hallinto-oikeudelle on lähetetty ja tullaan lähettämään useampiakin valituksia.
– Kainuun maakunta ei huolehdi siitä, että kansalaiset saisivat samanlaatuisia palveluita, hän toteaa.
Lääkäripula ei parane sijaisilla
Ristijärveläiset odottavat hallinto-oikeudelta pikaista täytäntöönpanokieltoa, joka palauttaisi terveysaseman toiminnot. Asian varsinainen käsittely kestänee kauan.
Uutta maakunnallista hallintomallia kokeileva Kainuu on joutunut tehostamaan sosiaali- ja terveyspalvelujaan rajusti talousongelmien takia. Maakunnan budjetin alijäämää kertyy tänä vuonna noin yhdeksän miljoonaa euroa. Maakunta säästää vastaanotoista Ristijärvellä muun muassa siksi, että sinne ei muutenkaan ole saatu vakituisia lääkäreitä.
Reijo Fredrikssonin mukaan lääkäripula on ollut huono veruke hiipivälle alasajolle. Hän moittii sitä, että Ristijärven terveysasemalle on haettu vain määräaikaisia sijaisia, ei pysyviä lääkäreitä. Sijaisuudet eivät houkuta hakijoita.
Miia Soininen