Lehti 3: Ajan­kohtai­sta 3/2019 vsk 74 s. 94 - 95

Terveyskeskusten lääkärivaje kasvoi

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Terveyskeskusten lääkäritilanne on hieman heikentynyt edellisvuoteen verrattuna. Lokakuussa 2018 terveyskeskuksissa oli yhteensä 227,5 täyttämätöntä lääkärin tehtävää. Se on 5,7 prosenttia tehtävien kokonaismäärästä.

Nousua lokakuuhun 2017 verrattuna on vajaa prosenttiyksikkö.

Vakinaisten viranhaltijoiden määrä on viime vuosina laskenut ja sijaisten määrä kasvanut. Terveyskeskusten johtavien lääkärien mukaan avointen tehtävien täyttäminen ja sijaisten saaminen on entistä vaikeampaa.

Myös ostopalveluiden saatavuus on huonontunut. Työssä käyvien lääkärien määrä on Suomessa kuitenkin kasvanut voimakkaasti koko 2000-luvun ajan.

Lääkärivajetta ei ollut lainkaan 60 prosentissa terveyskeskuksista. Niiden alueella asuu 1,9 miljoonaa asukasta.

Lue myös

Toisaalta 300 000 suomalaista asuu alueella, jolla terveyskeskuksen lääkärivaje on 20 prosenttia tai enemmän.

Tiedot selviävät Lääkäriliiton loka-marraskuussa terveyskeskusten johtaville lääkäreille tekemästä tutkimuksesta.

Suurin lääkärivaje oli Etelä-Karjalassa, Etelä-Pohjanmaalla, Etelä-Savossa, Kainuussa ja Keski-Suomessa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030