1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. THL: Koronarokotukset kaikille 12–15-vuotiaille
Ajan­kohtai­sta

THL: Koronarokotukset kaikille 12–15-vuotiaille

Nuorille annettaisiin Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta.

THL: Koronarokotukset kaikille 12–15-vuotiaille Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että kaikkien 12–15-vuotiaiden koronarokotukset aloitettaisiin Suomessa.

Nuorille annettaisiin Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta. Se on tällä hetkellä ainoa koronarokote, jolla on Euroopan komission myöntämä ehdollinen myyntilupa 12–15-vuotiaiden rokottamiseen.

Rokotteen teho tällä ikäryhmällä on todettu erinomaiseksi. Se sai aikaan yhtä hyvän puolustusvasteen kuin 16–25-vuotiailla. Myös todetut haittavaikutukset olivat samanlaisia kuin vanhemmilla ikäryhmillä. Tutkituilla nuorilla havaittiin lieviä ja ohimeneviä haittoja, kuten pistoskohdan kipua ja punoitusta, päänsärkyä ja kuumetta.

– Rokottamalla voidaan suojata nuoria ja samalla heidän lähipiiriään koronavirustaudilta. Koska rokotukset osaltaan estävät tartuntoja, ne vähentäisivät myös lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitustoimien tarvetta, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa.

Lue myös

Suomessa todetuista koronavirustartunnoista noin viisi prosenttia oli kesäkuun alkuun mennessä todettu 12–15-vuotiailla. Lapsilla ja nuorilla koronavirus on aiheuttanut muita ikäryhmiä vähemmän sairaalahoitoa vaativia infektioita ja jälkitauteja. Keskimäärin kaksi tuhannesta 10–19-vuotiailla todetusta tartuntatapauksesta on vaatinut erikoissairaanhoitoa. Tehohoitojaksoja on tilastoitu viisi. Kuolemia ei ole tähän mennessä todettu.

Kirjoittajat
Tiiamari Pennanen

Etusivulla juuri nyt

Tieteessä
Siedätyshoito tepsii kananmuna-allergiaan

Ruokasiedätys on toistaiseksi kokeellista hoitoa, jota ei pidä kokeilla omin päin.

Tieteessä
Delta-variantin levitessä sairaalaepidemian vaara on olemassa

Ennen riittävää rokotekattavuutta terveydenhuollossa on oltava varuillaan, arvioi Kanta-Hämeen sairaalaepidemian kokenut Iivo Hetemäki.

Tieteessä
Tekoäly auttoi tutkijoita selvittämään tupakoinnin ja syöpäkuolleisuuden yhteyttä

Tupakoivien syöpäpotilaiden kuolleisuus on suurempi kuin tupakoimattomien.

Liitossa
Tutkimus osoittaa: lääkärit valmiita kieltämään joitain vaihtoehtohoitoja lailla

Enemmistö lääkäreistä olisi valmis kieltämään joitain ns. vaihtoehtohoitoja lailla.

Ajassa
Koronakaranteeni lyhenee 10 vuorokauteen

Muutos koskee myös altistuneita sote-alan työntekijöitä.

Ajassa
THL: Koronarokotukset kaikille 12–15-vuotiaille

Nuorille annettaisiin Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta.